Verkkouutiset

Kazakstanin presidentti Kasym-Žomart Tokajev. (Photo by Handout/Kazakhstan Presidential press office/LEHTIKUVA/AFP)

”Kazakstanista saattaa tulla uusi piikki Venäjän lihassa”

Maan alistuminen Kremlin talutusnuoraan ei Kalev Stoicescun mukaan ole lainkaan selvää.

Heti vuodenvaihteen jälkeen alkaneet Kazakstanin kaikkien aikojen laajimmat ja väkivaltaisimmat levottomuudet kestivät lopulta vain muutaman päivän, mutta ehtivät virolaistutkija Kalev Stoicescun mukaan osoittaa alueen haurauden.

– Kazakstanista ei tällä kertaa tullut merkittävää häiriötekijää Kremlille, mutta tulevaisuudessa siitä voi kehkeytyä vakava päänsärky, pitkän uran maansa puolustus- ja ulkoasiainhallinnon avaintehtävissä tehnyt Stoicescu kirjoittaa Tallinnan kansainvälisen puolustustutkimuskeskuksen (ICDS) julkaisemassa artikkelissa.

Tammikuun 2. päivänä kymmenet tuhannet kazakstanilaiset lähtivät kaduille osoittamaan mieltään nesteytetyn maakaasun hinnan kaksinkertaistumisen vuoksi. Mielenosoitukset laajenivat kuitenkin nopeasti koskemaan myös muita poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia epäkohtia.

– Monet paikalliset haluavat syvällisiä poliittisia muutoksia, ja nuorten, köyhien, huonosti koulutettujen ja työttömien etnisten kazakkien uusi sukupolvi – varsinkin maaseudulla ja pienissä kaupungeissa – on turhautunut ja aggressiivinen, Stoicescu sanoo.

Mellakat vaativat satoja kuolonuhreja ja johtivat tuhansiin pidätyksiin, ryöstelyyn ja tuhotöihin. Erityisen merkillepantavana Stoicescu pitää sitä, kuinka häikäilemättömin ottein turvallisuusjoukot iskivät ”terroristeiksi” ja ”bandiiteiksi” leimattuja mielenosoittajia vastaan ja ylin valta keskitettiin presidentti Kasym-Žomart Tokajeville.

Oma lukunsa oli Venäjän johtaman Kollektiivisen turvallisuusjärjestö CSTO:n joukkojen näyttävä väliintulo Kazakstaniin muka kohdistuvien ”ulkoisten uhkien” verukkeella.

Tilanne voi muuttua

Vaikka Venäjän johtamien joukkojen väliintulolle esitetty tekosyy oli ilmeisen ontuva, se oli Stoicescun mukaan sikäli välttämätön, että entisen Varsovan liiton raunioille muodostettua CSTO:ta ei ole tarkoitettu jäsenmaidensa sisäisten erimielisyyksien tukahduttamiseen, vaan ”kollektiivisia vastatoimia edellyttävien ulkoisten uhkien” torjumiseen.

Kazakstanin viranomaiset väittävät nyt tilanteen normalisoituneen koko maassa, mutta luotettavia tietoja on Stoicescun mukaan toistaiseksi käytettävissä hyvin vähän. Siksi on myös ennenaikaista arvioida, onnistuiko Venäjä saamaan Kazakstanista aiempaa tiukemman otteen vai ei.

– Presidentti Tokajev on tiettävästi korostanut maansa sitoutumista kansainvälisiin velvoitteisiinsa ja aikomusta syventää yhteistyötään EU:n ja sen jäsenvaltioiden kanssa, hän sanoo.

– Kazakstanista ei tällä kertaa tullut vakavaa häiriötekijää Venäjälle, joka parhaillaan uhkailee Ukrainaa sodalla. Siitä voi kuitenkin tulla piikki lihassa myöhemmin, jos Tokajev jatkaa edeltäjänsä nationalistista ja itsenäistä ulkopoliittista linjaa tavoitellakseen kansansa tukea, hän toteaa.

Uusimmat
MAINOS