Lisäksi esitys helpottaa monikansallisten yritysten johtajien ja asiantuntijoiden liikkumista Euroopan unionin alueella.
Kausityöntekijöillä tarkoitetaan työntekijöitä, jotka asuvat pysyvästi EU:n ulkopuolella ja tulevat tilapäisesti ja lyhytaikaisesti työskentelemään aloille, joilla työvoiman tarve vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Tällaisia ovat esimerkiksi maatalous- ja matkailuala.
Direktiivi koskee vain sellaisia työntekijöitä, jotka ovat työsuhteessa. Kausityöntekijöillä ei siten tarkoiteta esimerkiksi metsämarjanpoimijoita. Nykyisin direktiivin tarkoittamia kausityöntekijöitä tulee Suomeen vuosittain noin 10 000-12 000. Direktiivi tuskin vaikuttaa tulijoiden määrään suuntaan tai toiseen.
Niin sanonuttu ICT-direktiivi eli Intra Corporate Transferees Directive) koskee monikansallisen yrityksen palveluksessa olevien henkilöiden siirtymistä Euroopan unionin ulkopuolelta EU-alueelle ja unionin jäsenvaltiosta toiseen saman työnantajan palveluksessa. Direktiivin mukaisen liikkumisoikeuden piiriin kuuluvat EU:n ulkopuolella kotipaikkaansa pitävät yritykset, jotka lähettävät palveluksessaan olevia johtajia ja asiantuntijoita EU-alueella toimiviin yksiköihinsä.
Käytännössä direktiivin täytäntöönpano merkitsee oikeutta työskennellä yhdessä EU-maassa myönnetyllä luvalla myös toisessa tai useammassa jäsenvaltiossa. Tavoitteena on parantaa erityisesti korkean teknologian yritysten mahdollisuuksia laajentaa toimintaansa unionin sisällä.
Jäsenvaltio voi säätää mahdollisuudesta rajoittaa työskentelyä alueellaan. Valtio voi myös määrätä menettelyistä, joiden mukaan siirtyminen tapahtuu.
Hallituksen esitys direktiivien täytäntöönpanosta on tarkoitus antaa vuoden 2016 keväällä.