Pääkaupunkiseudun kaupunkiradat ovat lisäraiteita, joita käyttävät ainoastaan lähiliikennejunat. Kaupunkirata Helsingistä Leppävaaraan on ollut käytössä vuodesta 2001.
Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma kaupunkiradan jatkaminen Leppävaarasta eteenpäin on tärkeysjärjestyksessä seitsemäs hanke ja sen toteuttaminen alkanee tällä vuosikymmenellä.
Mankin ja Luoman asemien lakkauttaminen nopeuttaisi liikennettä
Helsingin seudun liikenne –kuntayhtymä HSL:n selvityksen tärkeimpänä tavoitteena oli suunnitella liikennöintimallit Helsingin ja Kirkkonummen väliselle lähijunaliikenteelle kahdessa tilanteessa eli silloin, kun kaupunkirata päättyy nykyiseen tapaan Leppävaaraan ja silloin, kun rata jatkuu joko Espoon keskukseen tai Kauklahteen asti.
Kun kaupunkirata päättyy Leppävaaraan, Kirkkonummen Y- ja S-junalinjojen yhdistäminen sekä Mankin ja Luoman asemien lakkauttaminen mahdollistavat junaliikenteen nopeuttamisen. Mankin ja Luoman käyttäjämäärät ovat nykyisin erittäin pienet, eikä ole näköpiirissä, että matkustajamäärät kasvaisivat niin paljon, että asemien korjaaminen kannattaisi.
HSL esitti keväällä vuosien 2014-2016 alustavassa toiminta- ja taloussuunnitelmassaan, että liikennöintiin, jossa Mankin ja Luoman asemat on lakkautettu, siirryttäisiin kesällä 2015. Samassa yhteydessä pitäisi muuttaa jonkin verran myös Karjaan Y-junan ajoaikoja. Se olisi järkevintä tehdä lisäämällä Y-junalle pysähdykset Espoon keskukseen ja Huopalahteen, mikä mahdollistaa vaihtoyhteydet Kehäradan juniin.
Rataa kannattaa jatkaa vaiheittain
Selvityksen mukaan radan jatkaminen Leppävaarasta eteenpäin laajentaa aluetta, jolla on mahdollista tarjota tiheää junaliikennettä.
Selvityksessä vertailtin liikenteellisiä vaikutuksia ja junaliikenteen palvelutasoa siitä riippuen, jatkuuko kaupunkirata Espoon keskukseen vai ulottuuko se Kauklahteen asti. Tulokset viittaavat siihen, että kaupunkirataa on järkevää jatkaa vaiheittain, ensivaiheessa Espoon keskukseen.
Espoon keskukseen päättyvä kaupunkirata osoittautui vuoden 2020 tilanteessa liikenteellisiltä vaikutuksiltaan Kauklahteen jatkuvaa paremmaksi. Tilanne tasoittuu, kun maankäyttö Kauklahdessa kehittyy vuoteen 2035 mennessä.
Espoo keskukseen päättyvä rata on liikennöintikustannuksiltaan Kauklahden vaihtoehtoa edullisempi. Kauklahteen päättyvän radan hyviä puolia ovat Kauklahdesta Kirkkonummelle ulottuvalla vyöhykkeellä tarjottava suurempi junamäärä, paremmat vaihtoyhteydet kaukojuniin sekä vaihdottomat junayhteydet Kauklahdesta kaikille tarkastelualueen asemille.
Selvitys arvioi myös liityntäliikenteen kysyntää. Tärkeimmät liityntäasemat mahdollisen tulevan kaupunkiradan lähivaikutusalueella ovat Leppävaara ja Espoon keskus sekä pienemmässä määrin Kauklahti ja Kauniainen. Kaupunkiradan jatkaminen tarkoittaisi sitä, että radan varren bussilinjasto suunniteltaisiin jatkossa entistä enemmän liityntäyhteyksien pohjalle.