Tulehdustilat voivat osaltaan selittää miksi ilmansaasteet altistavat muun muassa sydänoireille.
Tulosten perusteella pitkäaikainen altistuminen ilman PM2,5-pienhiukkasille sekä suuremmille PM10-hiukkasille liittyy suurentuneeseen tulehdustiloista kertovan hs-CRP-proteiinin pitoisuuteen ja verihiutaleiden määrän kasvuun veressä. Pitoisuudet suurenivat tasaisesti hiukkasten määrän kasvaessa.
Tutkimuksessa käytettiin 4 800 saksalaisen tietoja, jotka kerättiin vuosina 2000–2003 ja 2006–2008. Tutkijoilla oli käytössään myös tiedot osallistujien asuinalueiden ilmansaastepitoisuuksista.
EU:ssa ja Suomessa PM2,5-pienhiukkasten vuotuinen raja-arvo on 25 mikrogrammaa kuutiossa ilmaa ja PM10-hiukkasten 40 mikrogrammaa. On kuitenkin viitteitä siitä, että sydänoireiden riski kasvaa jo näitä alhaisemmilla pitoisuuksilla.
Suomessa suurin osa hengitysilman PM2,5-pienhiukkasista kulkeutuu ulkomailta. Etenkin taajamissa puulämmitys on kuitenkin paikallisesti merkittävä hiukkasten lähde.
Tutkimus julkaistiin Occupational and Environmental Medicine -lehdessä.