WTO:n sopimus tullaus- ja kauppamenettelyiden nopeuttamisesta ja kulujen alentamista uhkaa kaatua, koska Intian uusi hallitus on ilmoittanut, ettei se hyväksy viime joulukuussa vaivoin aikaansaatua sopua. Intia vaatii uusia myönnytyksiä maan ruokahuollon varmistamiseksi ja maatalouden suojelemiseksi kilpailulta.
Euroopan unioni, Yhdysvallat ja useat muut maat ovat torjuneet Intian vaatimukset.
– Kauppapoliittiset neuvottelut uhkaavat vesittyä täysin. Suomelta toivotaan aktiivista panosta sovun saavuttamisessa, kertoo Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja Timo Vuori Keskuskauppakamarista.
Kansainvälinen kauppakamari ICC on vedonnut tiistaina kirjeitse Intian hallituksen ohella myös Suomen hallitukseen, että se 159 muun WTO-maan kanssa pitäisi kiinni jo saavutetusta kauppamenettelysovusta.
Sovun uskotaan merkittävästi piristävän kansainvälistä kauppaa ja luovan uusia työpaikkoja. Riippumaton amerikkalainen tutkimuslaitos Peterson on arvioinut, että kaupan esteitä karsimalla saataisiin yli 2 000 miljardin dollarin elvytyspaketti maailmantalouteen ja jopa 21 miljoonaa työpaikkaa, joista 18 miljoona kehitysmaihin.
Timo Vuori arvioi, että Suomen kaltaisilla avoimilla, vientivetoisilla talouksilla on eniten hävittävää, jos WTO-sopu taas vesittyy.
– Jos tullauskulut alentuisivat 15–20 prosenttia, yhä useamman pk-yrityksen kansainvälistyminen saisi vauhtia. Esimerkiksi Brasilia, Kiina ja Venäjä ovat WTO-maina sitoutuneet helpottamaan tullausta ja tavaroiden markkinoille pääsyä, hän kertoo.
Vuori uskoo, että WTO-sovun vesittyminen veisi koko WTO-järjestelmän kriisiin.
– Kansainvälinen kauppa pirstaloituisi erilaisiin kauppablokkeihin. Kansainvälistymistä hakevat yritykset seikkailisivat erilaisten sääntöviidakkojen keskellä, Vuori pelkää. Tuonnin ja viennin kustannuksien kasvaminen olisi erityisen ongelmallista pienille markkinoille kuten Suomelle, hän jatkaa.