Kauppakeskusten vertailukelpoinen kokonaismyynti kasvoi Kauppakeskusyhdistyksen mukaan heinä-syyskuussa 4,4 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Kokonaismyynnin kasvu oli yhdistyksen mukaan vauhdikkainta sitten vuoden 2012 lopun, jolloin myynti-indeksiä alettiin tehdä.
Suurin kasvuprosentti kirjattiin viihde- ja vapaa-ajanpalveluihin, joiden myynti kasvo 13,7 prosenttia. Muodin ja asusteiden myyntikin kääntyi nyt 1,6 prosentin nousuun.
Kävijöitä heinä-syyskuussa oli 1,4 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla viine vuonna.
Koko kauppakeskuskannan, eli myös uudet kauppakeskukset ja laajennukset sisältävässä tarkastelussa, heinä-syyskuun myynti kasvoi 6,8 prosenttia ja kävijämäärä 5,2 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Tulokset perustuvat Suomen Kauppakeskusyhdistyksen myynti- ja kävijäindeksiin, johon tiedot on kerännyt KTI Kiinteistötieto Oy. Uusimmassa päivityksessä on mukana 38 kauppakeskusta.