Kauppakamarit vaativat liikenteen väyliin lisää rahaa

Huonokuntoisia väyläosuuksia ja siltoja on Suomessa kauppakamarien mukaan liikaa.

Kauppakamarit ovat laatineet listauksen Suomen liikenneverkon korjaus- ja kehittämiskohteista.

Lista on Keskuskauppakamarin liikenneasiantuntijan Kaisa Saarion mukaan erityisen ajankohtainen nyt, kun liikenteen runkoverkkoa ja 12-vuotista liikennesuunnitelmaa pohditaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Liikennehankelistauksella otetaan kantaa myös liikenteen rahoitukseen. Huonokuntoisia väyläosuuksia ja siltoja on Suomessa kauppakamarien mukaan liikaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– On todella huolestuttavaa, että vientireittien sujuvuus on vaarassa heikentyä rahoitustason heittelehtimisen vuoksi. Puolueiden keväällä lupaamaa 300 miljoonan euron lisärahoitusta väylien kuntoon ei saa unohtaa tai siirtää tulevaisuuteen. Infran tasossa Suomi jää aina Ruotsista jälkeen, mikäli rahoitus ei ole riittävää edes väylien kunnon tai turvallisuuden ylläpitämiseen, Saario toteaa tiedotteessa.

Luvattu 300 miljoonan euron lisäys tulisi julkisen talouden suunnitelman mukaan vasta vuonna 2022. Keskuskauppakamarin mukaan elinkeinoelämä pelkää, että väylien rapautuminen kiihtyy ilman tasokorotuksen aikaistamista.

Saarion mukaan asiaan olisi syytä puuttua hallituksen budjettiriihessä.

Mainos