Helsingin kaupungilta on tulossa syksyllä poliittiseen käsittelyyn selvitys kävelykeskustan laajentamisesta ja mahdollisesta maanalaisen kokoojakadun toteutuksesta. Helsingin seudun kauppakamarin mielestä elinvoimaisen kaupungin keskustan tulee olla saavutettavissa niin julkisilla kulkuvälineillä kuin yksityisautoilla.
– Olennaista on kehittää Helsingin keskustaa kokonaisuutena eikä yksittäisten hankkeiden kautta, jolloin kokonaisvaikutuksia esimerkiksi yritystoimintaan, kiinteistöjen kehittämiseen ja palveluiden tuottamiseen on vaikea tunnistaa. Sen vuoksi kaikista keskustaan vaikuttavista liikennejärjestelyistä tulisi tehdä kokonaisarvio, toteaa Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Markku Lahtinen tiedotteessa.
Esimerkiksi kaupunkibulevardit toteutuessaan rajoittaisivat kauppakamarin mukaan keskustan saavutettavuutta autolla. Samoin Hämeentien muuttaminen joukkoliikennekaduksi vaikeuttaa muun muassa kauppojen ja tavaratalojen jakelu- ja asiointiliikennettä sekä pysäköintihallien saavutettavuutta.
Kävelykeskustan laajentamisen edellytys on kauppakamarin mielestä maanalainen kokoojakatu, jonne osa liikenteestä voitaisiin ohjata. Kokoojakatu on kuitenkin kauppakamarin mukaan kallis investointi eikä se välttämättä ratkaise esimerkiksi Jätkäsaaren liikenneongelmia tai takaa tavaratoimitusten sujuvuutta.
– Mikäli maanalaista kokoojakatua ei päätetä toteuttaa, kävelykeskustaa ei tule laajentaa, Lahtinen vaatii.