Erityisen ahkerasti verkkokauppoja käyttävät alle kouluikäisten lasten vanhemmat, joista lähes puolet aikoo tehdä jouluostoksia verkosta.
– Toivottavasti suomalaiset kaupat saavat ohjattua mahdollisimman paljon useita eri kanavia aktiivisesti käyttävät kuluttajat ostoksille, sillä tällaiset kuluttajataikovat lisätä kulutustaan rohkeammin kuin muut, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja sanoo.
Verkko-ostoksia jouluksi tekevistä viidesosa aikoo lisätä kulutustaan, kun vain kaupoissa asioivista näin tekee kymmenesosa.
– Kansantalouden kannalta on huolestuttavaa, että runsas 40 prosenttia verkko-ostoksia tekevistä aikoo ostaa ulkomaisista kaupoista, Kurjenoja sanoo.
Kaupan liiton kuluttajakyselyn on tehnyt TNS Gallup. Kysely toteutettiin marraskuussa puhelinhaastatteluin ja sen otos oli 1 502 vähintään 15-vuotiasta suomalaista.