Apteekki Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kaupan liitto lääkeuudistuksesta: Ei tuo kuluttajalle juuri mitään

Selvityksen mukaan itsehoitolääkkeet ovat Ruotsissa 37 prosenttia halvempia kuin Suomessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaupan liitto kertoo tiedotteessa kannattavansa itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttamista apteekkien ulkopuolelle muiden Pohjoismaiden tapaan. Nyt hallituksen esittämässä mallissa hyödyt kuluttajille uhkaavat liiton mukaan kuitenkin jäädä vähäisiksi. Vapautettavaa valikoimaa tulisi laajentaa, ja myynnin toimintamallia korjata merkittävästi.

Hallitus ehdottaa esityksessään, että jatkossa myös apteekkien ulkopuolella, kuten kaupoissa, saisi myydä esimerkiksi itsehoitolääkevitamiineja ja -rasvoja. Vastaavat tuotteet ovat pääosin jo saatavilla kaupoissa ravintolisinä tai lääkinnällisinä laitteina, mutta laajempi itsehoitolääkevalikoima olisi jatkossakin saatavilla vain apteekeista.

Kaupan liiton mielestä uudistus ei näin ollen tuo merkittävää parannusta kuluttajien näkökulmasta. Muissa pohjoismaissa, kuten Ruotsissa ja Norjassa, kaupoista on saatavissa huomattavasti laajempi itsehoitolääkevalikoima. Nyt vapautettavan valikoiman tulisi liiton mukaan olla merkittävästi laajempi.

Myöskään kuluttajien itsehoitolääkekuluihin hallituksen esitys ei toisi merkittävää muutosta. Uudistuksen jälkeenkin suomalainen maksaisi muita pohjoismaisia kuluttajia huomattavasti korkeampaa hintaa itsehoitolääkkeistään. Kaupan liiton selvityksen mukaan itsehoitolääkkeet ovat Ruotsissa keskimäärin 37 prosenttia halvempia kuin Suomessa.

Esityksessä kaupan yrityksien tehokkaalle hankinnalle asetettaisiin rajoituksia, mm. kieltämällä lääkkeiden maahantuonti. Lisäksi itsehoitolääkkeiden verkkomyyntiä ei todellisuudessa mahdollistettaisi.

– Pelkona on, että jo toinen hallitus peräkkäin tekee itsehoitolääkkeisiin uudistuksen, joka ei näy kuluttajalle juuri millään tavalla, toteaa Kaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto tiedotteessa.

– Edellisessä uudistuksessa mahdollistettiin apteekeille hintakilpailu itsehoitolääkkeissä. Harva apteekki kuitenkaan on tarjonnut alennuksia kuluttajalle, Luoto huomauttaa.

Itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttamisella olisi suuri merkitys myös haja-asutusalueiden asukkaille ja pienille kaupoille, jotka ovat harvaan asutuilla seuduilla usein huomattavasti kokoaan suurempia toimijoita, monipalvelupisteitä ja kylien palveluverkon ylläpitäjiä.

– Kuluttajille aitoja hyötyjä tuova itsehoitolääkeuudistus tukisi maaseudun pienten kauppojen roolia monipalvelupisteenä markkinaehtoisesti. Samalla tuettaisiin myös päivittäistavarahuollon toimintaedellytyksiä harvaan asutuilla alueilla vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa, toteaa Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Tuula Loikkanen.

Itsehoitolääkkeiden laajaa valikoimaa – myös yleisesti käytettyjä särkylääkkeitä – on jo 30 vuoden ajan myyty joissain haja-asutusalueiden kaupoissa niin sanotuista lääkekaapeista. Myynnin laajentaminen kaupan maantieteellisen kattavuuden ja laajojen aukioloaikojen piiriin parantaisi lääkkeiden saavutettavuutta sekä sujuvoittaisi asiointia niin kaupungeissa kuin haja-asutusalueillakin. Uudistuksen myötä itsehoitolääkkeitä olisi saatavilla mm. ruokakaupoista, kyläkaupoista, kioskeista ja optikkoliikkeistä.

Apteekkimonopolit aiheuttavat yrityksille kilpailuvääristymää. Apteekit myyvät ravintolisiä, kosmetiikkaa ja terveystuotteita sekä tuottavat terveydenhuollon palveluita apteekeissa monopolinsa suojassa. Hallituksen esittämään uudistukseen sisältyy myös riski, että lääkkeen myyntiluvan haltija eli lääkeyhtiö ei hae myyntilupaa itsehoitolääkkeen myyntiin apteekkien ulkopuolelle, vaikka se lailla mahdollistettaisiin.

– Esitetty uudistus ei vähennä kilpailuneutraliteettiongelmaa, kun apteekkien ulkopuolelle vapautettava lääkevalikoima jää minimaaliseksi. Lisäksi esitys jättää uudistuksen toteutumisen lääketehtaiden hyväntahtoisuuden varaan, toteaa Näkeminen ja silmäterveys Näe ry:n toimitusjohtaja Panu Tast.

Kaupan liitto esittää, että hallituksen esitystä tulisi jatkovalmistelussa muuttaa siten, että myös kuluttajat saisivat uudistuksesta aitoa hyötyä, ja että lääkemyynnissä kaikkia toimijoita kohdeltaisiin tasapuolisesti. Samalla linjalla ovat olleet myös kilpailuviranomainen ja kuluttajajärjestö.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)