Myös teollisuuden osuus on hieman kasvanut, mutta tuottajan ja verottajan saama osuus on sitä vastoin pienentynyt, ilmenee Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n, Kuluttajatutkimuskeskuksen ja Pellervon taloustutkimus PTT:n tutkimuksesta.
Vuonna 2008 kaupan osuus lihatuotteiden verollisesta kuluttajahinnasta oli keskimäärin 28,7 prosenttia. Lihateollisuudella oli 33,6 prosentin osuus ja tuottajilla 23,2 prosentin osuus.
Neljä vuotta myöhemmin kaupan osuuteen oli kertynyt 2,6 prosenttiyksikön lisäys. Teollisuudenkin osuus oli kasvanut vajaalla prosenttiyksiköllä, mutta tuottajan osuus oli hieman laskenut.
Tutkimuksen mukaan kaupan aseman vahvistumista ovat edistäneet lihatuotteiden kansainvälisen kaupan kasvu, päivittäistavarakaupan keskittyminen sekä lihasektorin pitkään jatkunut erittäin tiukka kilpailutilanne.
– Kotimainen markkinatilanne, jossa kaksi kansainvälisesti toimivaa lihanjalostusyritystä kilpailevat toisiaan, pienempiään ja tuontiyrityksiä vastaan, on parantanut kaupan neuvotteluvoimaa suhteessa teollisuuteen, kertoo tutkimusta johtanut professori Jyrki Niemi MTT:stä.
Kaupan osuuden kasvamiseen on vaikuttanut myös kaupan omien merkkien lisääntyminen.
– Tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että kauppa saa suuremman osan kuluttajahinnasta, mikäli tuote kuuluu sen omiin merkkituotteisiin, kertoo erikoistutkija Ari Peltoniemi Kuluttajatutkimuskeskuksesta.
Tuonnin kasvu ja alhaiset tuontihinnat ovat vaikeuttaneet kotimaisen lihantuotannon ja teollisuuden asemaa kaupan kanssa käytävissä neuvotteluissa.
– Kauppa on saanut rutkasti lisää neuvotteluvoimaa ja mittakaavaetuja tekemällä suuria ostoja kansainvälisten hankintaorganisaatioiden kautta. Kauppa pystyi myös parhaiten hyödyntämään markkinatilanteen muutoksen ja elintarvikkeiden arvonlisäverokannan alentumisen vuonna 2009, sanoo PTT:n maatalousekonomisti Kyösti Arovuori.
Tutkijoiden mukaan kaupan osuus kuluttajahinnoista on todennäköisesti saavuttanut lakipisteensä. Vuosina 2008–2012 lihan kuluttajahinnat nousivat Suomessa selvästi nopeammin kuin euromaissa keskimäärin.
Eroa hintojen nousuvauhdissa selittävät niin tehdyt palkkaratkaisut, veromuutokset, hintamuutosten erilainen ajoittuminen kuin kaupan ja teollisuuden kotimaiset sopimuskäytännötkin.