Energiantuotannossa käytettävien polttoaineiden verotus kiristyi kauttaaltaan vuoden alusta. Erityisesti turpeen verotus kiristyi.
Lämmöntuotannossa käytettävän jyrsinturpeen valmisteverollinen hinta oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 47 prosenttia kalliimpaa kuin vuotta aiemmin. Turpeen verotus lämmöntuotannossa kiristyi 3 €/MWh vuoden alusta ja turpeen hinta läheni metsähakkeen hintatasoa. Turvetuotteiden hinnat nousivat heikon turvetuotantokauden johdosta.
Turvetta on korvattu energiantuotannossa kalliimmilla polttoaineilla kuten metsähakkeella ja kivihiilellä, mikä näkyy tammikuun kaukolämmön kuluttajahintojen nousuna. Metsähakkeen hinta nousi yli yhdeksän prosenttia vuotta aiemmasta ja samaan aikaan kulutus oli kasvussa.
Lämmöntuotannossa käytettävän kivihiilen hinta sen sijaan halpeni yli kuusi prosenttia, kun taas maakaasun hinta kallistui yli kolme prosenttia vuotta aiemmasta vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä.
Liikennepolttoaineissa dieselin hinta laski kaksi prosenttia ja bensiinin hinta oli lähes viimevuoden vastaavan ajankohdan tasolla. Kevyen polttoöljyn hinta halpeni prosentin verrattuna vuotta aiempaan. Sähkön pienkäyttäjien hinnat ovat nousseet alkuvuonna, kun taas suurempien sähkön kuluttajien hinnat ovat edelleen laskeneet.
Edellisvuotta korkeammat hinnat Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla ja alhaiset päästöoikeuksien hinnat mahdollistivat myös kivihiililauhdesähkön tuotannon kasvun alkuvuonna. Erityisesti maalis-huhtikuussa tuotanto noin kolminkertaistui vuotta aiempaan verrattuna.