Valko-Venäjällä on kauhisteltu Škloun kaupungin lähettyvillä järjestetyllä kyläfestivaalilla sattunutta välikohtausta.
Paikallismedian mukaan äkillinen tuulenpuuska nosti kolme pomppulinnaa hetkellisesti ilmaan.
Sosiaalisessa mediassa julkaistulla videolla jättimäinen puhallettava lohikäärme ponnahtaa jopa kymmenen metrin korkeuteen ja pyörii ilmassa ennen laskeutumistaan maahan.
Vain muutamia sekunteja myöhemmin sama tapahtui muille pomppulinnoille.
Paikalla olleet varusmiehet riensivät auttamaan neljää lasta ja kolmea aikuista, jotka loukkaantuivat tilanteessa. Silminnäkijöiden mukaan pomppulinnoissa olleet lapset huusivat peloissaan tuulenpuuskan aikana.
– Linna lensi ylitsemme kuin pieni ilmapallo ja jatkoi matkaansa aidan yli. Toinen törmäsi läheiseen telttaan, silminnäkijä sanoo Mogilev Pravda -lehdelle.
Loukkaantuneet lähetettin paikalliseen sairaalan jatkotutkimuksiin ja tapauksen johdosta on aloitettu poliisitutkinta.
Välikohtaus on saanut maassa tavanomaista enemmän julkisuutta, sillä festivaalit järjestettiin itsevaltaisen presidentti Aljaksandr Lukašenkan kotipaikkakunnalla.
