Katsastuksille EU:n vähimmäisvaatimukset

Euroopan parlamentti hyväksyi tiistaina katsastuksia, rekisteröintiajokirjoja ja hyötyajoneuvojen tienvarsitarkastuksia koskevat vähimmäisvaatimukset.

Uudet säännöt sisältävät vähimmäisvaatimukset ajoneuvojen säännöllisille katsastuksille sekä katsastajien koulutukselle ja pätevyydelle. Lisäksi nyt hyväksyttyjen sääntöjen mukaan EU:ssa on tehtävä vuosittain tienvarsitarkastuksia vähintään viidelle prosentille hyötyajoneuvoista.

Jäsenvaltiot voivat halutessaan ottaa käyttöön nyt hyväksyttyjä sääntöjä tiukempia vaatimuksia katsastuksille.

Säännöillä pyritään myös yksinkertaistamaan ajoneuvojen uudelleenrekisteröintiä toisessa EU-maassa siten, että jatkossa viranomaisten on hyväksyttävä toisessa maassa myönnetty katsastustodistus.

Sääntöjen myötä katsastustodistuksiin kirjataan jatkossa matkamittarilukemat. Sillä pyritään puuttumaan mittarilukemien väärentämiseen. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että mittarilukemien väärentäjille määrätään tehokkaita rangaistuksia.

Komissio esitti katsastusvaatimusten ulottamista myös moottoripyörille ja mopoille. Parlamentti ja neuvosto pääsivät kuitenkin sopuun ehdoista, joiden myötä pakolliset katsastukset koskevat vuodesta 2022 alkaen ainoastaan moottoripyöriä, joiden sylinteritilavuus on yli 125 kuutiosenttimetriä.

Jäsenmaat voivat kuitenkin vapauttaa moottoripyörät katsastusvaatimuksilta, mikäli maassa on otettu käyttöön moottoripyöriä koskevia ”tehokkaita vaihtoehtoisia liikenneturvallisuustoimenpiteitä”.

Säännöissä kehotetaan käyttämään riskiluokitusjärjestelmää tienvarsitarkastusten tukena. Sen avulla tarkastajat voivat valita tienvarsitarkastukseen ensisijaisesti hyötyajoneuvoja, joiden epäillään tilastojen mukaan aiheuttavan vaaran tieliikenneturvallisuudelle.

Mainos