Katri Kulmuni MT:lle: Hallitus vastaa työllisyystoimista

Valtiovarainministerin mukaan hallitusohjelmassa on pysyttävä.

Hallitus asetti kesällä seitsemän kolmikantaista työllisyystyöryhmää, joiden on määrä antaa työstään väliraportit hallitukselle tammikuun puolessa välissä. Hallituksen tavoitteena on tehdä päätökset 30[nbsp]000 uudesta työllisestä syksyyn mennessä.

Valtiovarainministeri Katri Kulmunilla (kesk.) ei ole tarkkaa tietoa väliraporttien sisällöstä, kertoo Maaseudun Tulevaisuus. Kulmuni kertoo odottavansa paljon työryhmiltä, joiden perusteella myös lisätalousarvion työllisyystoimet mitoitetaan.

– Hallitus vastaa työllisyystoimista, niin että hallitusohjelmassa pysytään, Kulmuni linjasi MT:lle.

MT:n saamien tietojen mukaan väliraporteissa ei vielä ole johtopäätöksiä tai keinojakaan työllisyyden ja esimerkiksi paikallisen sopimisen lisäämiseksi. Keinoja odotetaan vasta huhtikuun puolivälissä hallituksen kehysriiheltä.

Kansainvälisestä taloudesta ei odoteta paljoakaan vetoapua Suomeen.

– Silloin se vaatii työmarkkinajärjestöiltä vastuullisia päätöksiä ja kolmikantaisilta työryhmiltä vaikuttavia toimia, Kulmuni totesi.

Mainos