Katri Kulmuni: Lyhyempi työpäivä ei ole Suomen suurin huoli

Keskustan puheenjohtajan mielestä puheenjohtajakisa osoittaa, että keskusta on elossa.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni toivotti osallistujat tervetulleiksi poikkeuksellisen ajan poikkeukselliseen puoluekokoukseen.

– Tällä kertaa joudumme pitämään välimatkaa toisiimme. Joudumme valitettavasti jättämään perinteikkään lippumarssin ja monta muuta yhteistä elämystä väliin. Se surettaa, Katri Kulmuni sanoi avajaispuheessaan.

Keskustan puoluekokous järjestetään koronaepidemian vuoksi maakuntamallilla. Kokoukseen ilmoittautuneet 2[nbsp]400 virallista kokousedustajaa ovat jakautuneet 16:een eri paikkaan etäyhteyksien päähän toisistaan. Pääpaikassa Oulussa ovat vain Pohjois-Pohjanmaan edustajat, puoluejohto ja kourallinen virallisia edustajia muualta Suomesta.

– Tärkeintä kuitenkin on, että pystymme olemaan koolla, Kulmuni sanoi.

Kulmuni sanoi uskovansa, että kokousedustajilla on nyt kaksi kysymystä päällimmäisinä mielessä.

– Miten Suomen käy? Miten keskustan käy, Kulmuni kysyi.

Hän totesi, että Suomi on vakavassa paikassa ja keskustalla on ollut kovat ajat.

Kisa kuuluu keskustalaiseen puolue-elämään

Kulmuni sanoi uskovansa, että keskustan käy hyvin, kun ihmiset kokevat, että ”olemme heidän puolellaan”.

– Luottamusta meidän pitää rakentaa jokainen päivä. Huolehtia. Ihmisten asioiden hoitaminen on Suomen asioiden hoitamista ja päinvastoin.

Kulmunin mukaan keskusta on pidettävä myös edistyksen tiellä ja keskustelevana.

– Se on elämän merkki. Ja eteenpäin on elävän mieli.

Hänen mielestään yli 2[nbsp]400 virallista puoluekokousedustajaa ja yli 260 puoluekokousaloitetta osoittavat, että ”tämä porukka on elossa, vahvasti elossa”.

– Elossa oloa osoittaa myös puheenjohtajakisa. Keskustalaiseen puolue-elämään kuuluu, että johtopaikat ovat säännöllisesti katkolla. Puoluekokous sitten päättää, niin kuin viisaaksi katsoo, Kulmuni sanoi.

Hän kiitti muita puheenjohtajaehdokkaita – tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikkoa, kansanedustaja Petri Honkosta ja yrittäjä Ilkka Tiaista – tähänastisesta yhteisestä reissusta.

Poimintoja videosisällöistämme

Keskustan puheenjohtajavaali käydään huomenna lauantaina.

Piikki Sanna Marinille

Kulmuni totesi, että Suomen talous-, työttömyys- ja velkaongelmia ratkotaan hallituksen budjettineuvotteluissa aivan pian. Budjettiriihi on syyskuun puolivälissä.

– Keskustalle ei ole sellaista vaihtoehtoa, että nykyisiä työpaikkoja turvaavia ja uusia työpaikkoja luovia ratkaisuja ei nyt tehtäisi, Kulmuni totesi.

Keskustan puheenjohtaja heitti myös piikin SDP:n puheenjohtajan, pääministeri Sanna Marinin suuntaan.

– Suomen suurin huoli ei ole se, miten saataisiin työpäivistä lyhyempiä – suurin huoli on se, miten yhä useammalle suomalaiselle saadaan työpaikka – kaikkialla Suomessa. Kun yritykset pärjäävät, myös työntekijät perheineen pärjäävät.

Kulmunin mukaan keskusta vaatii, että budjettiriihestä tullaan ulos vientiteollisuuden asemaa parantavan vientipaketin kanssa.

– Ei kilpailukykyä heikentävien, vaan vientiä parantavien ratkaisujen kera: energiaverotus, työllisyystoimet – ja jatketaan koko maata koskevia parannuksia liikenneyhteyksiin.

Myös nuorten pahentuneeseen työttömyyteen pitää hänen mukaansa päättäväisesti puuttua.

– Edeltäjämme perustivat tämän puolueen aikanaan ennen muuta taistelemaan räikeää yhteiskunnallista eriarvoisuutta vastaan. Tuo tehtävä on edelleen kesken, Kulmuni totesi.

Hänen mukaansa Suomi ei saa jakaantua. Ihmisten välisen eriarvoisuuden lisäksi hän tarkoitti myös alueiden välistä eriarvoisuutta.

– Rohkenen sanoa, että mikään muu puolue kuin keskusta ei kanna tästä huolta, Kulmuni päätti.

Mainos