Nordean teettämän tutkimuksen mukaan mobiilimaksajista jopa 60 prosenttia käyttää kyseistä maksutapaa säännöllisesti, eli ainakin muutaman kerran kuussa. Niistäkin henkilöistä, jotka eivät vielä olleet kokeilleet mobiilimaksamista, reilusti yli puolet oli siitä kiinnostunut ja voisivat ajatella kokeilevansa sitä.
Tutkimus osoitti, että mobiilimaksamisen uskotaan lisääntyvän lähitulevaisuudessa. Lähes puolet vastaajista uskoo, että viiden vuoden päästä älylaitteilla maksaminen on kaikista yleisin tapa maksaa ostokset.
– Korttimaksaminen on edelleen suosittua. Huomionarvoista tuloksissa oli se, että yli puolet vastaajista ilmoitti käyttävänsä käteistä vain harvoin tai ei juuri lainkaan. Vain neljä prosenttia vastaajista kertoi käyttävänsä käteistä kaikkiin tekemiinsä ostoksiin. Käteisen käyttö näyttää siis vähenevän tasaiseen tahtiin, Nordean korteista vastaava johtaja Valtteri Korhonen sanoo.
Lähes kaikki kyselytutkimukseen vastanneista kertoi kokeilleensa korttien lähimaksuominaisuudella tai maksavan sillä säännöllisesti.
– Korttien lähimaksuraja nousee perjantaina 12. huhtikuuta 50 euroon, joten on kiinnostavaa nähdä, lisääntykö lähimaksun käyttäminen entisestään. Muutos on asiakkaiden ja kauppiaiden toivoma ja lähimaksutapa on sen helppouden ja nopeuden lisäksi ennen kaikkea turvallinen, Korhonen sanoo.
Verkossa tehtävät ostokset maksetaan useimmiten verkkopankissa tai mobiilissa. Silloin kun verkko-ostokset maksetaan kortilla, suurin osa maksaa korttinsa debit-puolelta tai haluaa veloituksen menevän suoraan tililtään. Kortin credit-puolta käytettiin verkko-ostoksissa vain harvoin.
Tutkimuksen toteutti Nordealle YouGov 12.-16.12.2018 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 1009 vähintään 18-vuotiasta suomalaista.