– Keväällä seuraavan budjettikehyspäätöksen yhteydessä pitää katsoa, miltä maailma silloin näyttää. Jos näyttää siltä, että velkaantumistavoitetta ei saavuteta, edessä on uusia sopeutustoimia, Jyrki Katainen sanoo Yle Uutisille.
Jos valtion velan bruttokansantuoteosuus ei käänny laskuun, hallituksen on toteutettava uusia sopeutustoimia. Näin on linjattu hallitusohjelmassa. Suomen pankin uuden ennusteen mukaan osuus kasvaa ja nousee 62 prosenttiin vuonna 2015.
Kataisen mukaan hallitus aikoo pitää kiinni velan taittamisesta kaikissa oloissa.
– Siitä ei höllätä, koska talouspolitiikassa pitää olla uskottavuutta. Yksi tapa hankkia uskottavuutta on pitää kiinni konkreettisesta, mitattavasta asiasta. Ja velkaantumisen kasvun taittaminen on sellainen, Katainen linjaa.
Pääministerin mukaan lisäksi tarvitaan panostuksia kasvuun ja yhteinen näkemys siitä, miten talousahdingosta selvitään.