Katainen: On jäänyt mielikuva kiemuraisesta päätöksenteosta – Se on oikea

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan kansalaisille on varmasti jäänyt mielikuva hallituksen kiemuraisesta päätöksenteosta – eikä se ole väärä.

Jyrki Katainen totesi kokoomuksen puoluehallituksen kokouksessa torstaina Helsingissä, että takana on tapahtumarikas kevät, mutta Suomi on paremmassa kunnossa kuin ennen muun muassa hallituksen kehysriihessä tehtyjä päätöksiä.

Katainen kuitenkin tunnusti, että päätöksenteko ei välttämättä näyttänyt ulospäin kovin linjakkaalta.

– On ollut aika kiemuraista ja kansalaisille on jäänyt epäselvä mielikuva, ja se on oikea, Katainen sanoi.

Tähän on kuitenkin pääministerin mukaan ollut monia syitä.

– Käsittelyssä on ollut isoja asioita ja niitä on vaikeata tehdä. Isot päätökset ovat valintoja ja koska hallitus on laajapohjainen, samaa asiaa katsotaan eri näkökulmista, vaikka päämäärä olisikin sama.

Katainen piti kiemuraisuutta valitettavana, koska se on aiheuttanut epävarmuutta kansalaisissa. Lisäksi päätösprosessit ja niiden julkinen ruotiminen on peittänyt alleen sen, mitä on tehty.

– Kaikki vain ei mene niin kuin Strömsössä, hän sanoi todeten, että edessä on vielä isoja päätöksiä ja valintoja.

– Keväästä viisastuneena yritämme tehdä jatkossa paremmin, Katainen sanoi.

Hallitus pystyy päätöksiin

Kiemuraisesta päätöksenteosta huolimatta pääministeri sanoi olevansa vilpittömästi iloinen, että näin laajapohjainen hallitus on pystynyt tekemään niin suuria päätöksiä.

– Olen tyytyväinen hallituksen yhteiseen säveleen työn arvostuksen nostamisessa, vaikka painotukset ovatkin olleet erilaisia.

Poimintoja videosisällöistämme

Katainen luetteli joukon päätöksiä, joilla työn arvostukseen ja työllisyyteen on panostettu ja mainitsi muun muassa yhteiskuntatakuun, oppisopimuskoulutuksen, satsaamisen osatyökykyisiin ja yhteisöveron alennukset.

– Olemme myös tehneet 5,5 miljardin euron budjettisopeutukset ja pystyneet osoittamaan, että Suomesta ei tule ylivelkaantunut maa.

Hän muistutti, että Suomella on korkein mahdollinen AAA-luottoluokitus kaikilla kolmella johtavalla luottoluokittajalla. Tällaisia maita ei maailmassa ole enää kuin tusinan verran.

Tyytyväinen Katainen oli myös siihen, että hallitus on vaikeasta taloustilanteesta, leikkauksista ja veronkorotuksista huolimatta pystynyt pitämään kiinni pohjoismaisesta sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.

– Kaikkein pienituloisimmat eivät ole kärsineet leikkauksista ja veronkorotuksista. Tämä on ollut hallituksen tietoinen valinta, hän sanoi.

Katainen totesi, että työ on ollut hallituksen läpikäyvä teema.

– Sen eteen tehdyt toimet eivät ole olleet kaikille helppoja, mutta työnteon arvostamisen ja kannustamisen teema on ollut kaikille hallituspuolueille yhteinen, hän sanoi.

Lue myös: ”Liikaa riitelyä – Suomeen tarvitaan henkiset ilmastonmuutostalkoot”

Mainos