Kasvuyritysten kilpailuun tuli yli 600 hakemusta

Valtakunnalliseen kasvuyritysten sparrauskilpailuun Kasvu Openiin on tänä vuonna hakenut 635 yritystä.

Valtakunnalliseen kasvuyritysten sparrauskilpailuun Kasvu Openiin on tänä vuonna mukaan 635 yritystä.

Hankkeen verkkosivuilla kerrotaan, että Kasvu Open on syntynyt Keski-Suomessa keskisuomalaisten kasvuyritysten ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun kanssa kehitetyn kasvuun kiihdyttävän mallin pohjalta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tuomaristo on hakemusten joukosta valinnut jatkoon kasvuhaluisimpina pitämänsä yritykset. Tuomariston puheenjohtajan Pekka Pirttiahon mukaan hakemusten joukosta erottui kärki selvästi.

– Viime vuoteen verrattuna hakemusten taso oli korkeampi ja yritykset olivat hyödyntäneet selvästi enemmän muun muassa videoita oman liiketoiminnan ja tuotteen esittelyssä, Pirttiaho kertoo hankkeen tiedotteessa.

Kasvu Openin finaaliin mukaan valitut yritykset tulevat eri puolilta Suomea.

Poimintoja videosisällöistämme

Finaaliin valitut saavat sparrausta kymmeneltä asiantuntijalta kahden päivän aikana syksyllä.

Esimerkiksi valituista yrityksistä turkulainen Yogame Oy tarjoaa virtuaalisia joogaharjoitusohjelmia työpäiviä varten. Yrityksen perustajan Jenny Laurosen haaveena on tuoda jooga kaikkien ulottuville.

– Pilotoimme palvelua parhaillaan Ruotsissa ja Englannissa ja odotan, että pääsen asiantuntijoiden kanssa keskustelemaan työhyvinvointi- ja ohjelmistoliiketoiminnan kasvattamisesta kansainvälisiin mittoihin, Lauronen kertoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kasvu Openin finaali järjestetään lokakuun 22. ja 23. päivä Jyväskylän Paviljongissa, jossa 80 finalistin joukosta valitaan Suomen kasvuhaluisimmat yritykset.

Kasvu Openin kumppaneita ovat Nordea, Finnvera, Sonera, Technopolis, Avance Johtamiskoulutus, Varma, IF Vahinkovakuutus, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes sekä Keski-Suomen liitto.

Osallistuminen Kasvu Openin sparraukseen on yrityksille maksutonta.

Mainos