Kiinan talouskasvun hiipuminen ei ole varsinainen uutinen, vaikka viime vuoden talouskasvu osoittautuikin heikoimmaksi sitten vuoden 1990.
Sijoittajat seuraavat tarkasti Kiinan talouden lukemia, kun Kiinan osakemarkkinat ovat olleet välillä jopa vapaapudotuksessa. Vuotuisen kasvun sijaan sijoittajat seuraavat erityisen tarkasti tehdasteollisuuden ja investointien kehitystä.
– Bruttokansantuotteen luku näyttää hyvältä, mutta käyttöomaisuuden heikot investoinnit ovat pettymys, JP Morganin Kiina-ekonomisti Zhu Haibin sanoi Financial Timesille.
Käyttöomaisuuden investoinnit sisältävät tehtaiden rakentamisen ja infrastruktuurin rakentamisen. Viime vuonna käyttöomaisuuden investoinnit kasvoivat 10 prosenttia, mikä on alhaisin lukema sitten vuoden 2000. Vielä vuonna 2014 käyttöomaisuuden investoinnit kasvoivat 15,7 prosenttia.
Yksityisen kulutuksen osuus Kiinan talouskasvusta on kasvanut.
– Siinä missä korkeampi kulutus voi tukea kasvua lyhyellä tähtäimellä, talousteoria ei tue ajatusta, että bruttokansantuotteen menopuoli olisi kasvun ajuri, HSBC:n John Zhu totesi BBC:n mukaan.
Sen sijaan pitkällä aikavälillä kasvun ajuri on tuottavuuden kehitys ja se edellyttää investointeja.
Kiinan bruttokansantuotteen volyymi kasvoi viime vuonna 6,9 prosenttia ja viimeisellä vuosineljänneksellä 6,8 prosenttia.
Vuoden 1990 jälkeen Kiinan vuotuinen talouskasvu pysytteli pitkään 2000-luvulla 10 prosentin ja ylikin. Vuodesta 2012 lähtien kasvu on kuitenkin hiipunut kohti seitsemää prosenttia.
Kasvun hiipuminen on ollut tiedossa ja 6,9 prosentin vuotuinen kasvu asettui Kiinan virallisen kasvutavoitteen tuntumaan ”lähelle seitsemää prosenttia”. Kiinan kasvutavoite tälle vuodelle on 6,5 prosenttia.