Kestävä työeläkejärjestelmä perustuu tehdyn työn ja sen tuottavuuden lisäykselle suomalaisessa yhteiskunnassa. Järjestelmän rahoituksen kannalta oleellista on saada työllisyysaste kasvuun sekä lisätä tehtyjä työtunteja. Jatkuvasti kasvavat työeläkemaksut jarruttavat työpaikkojen syntyä ja siten työllisyysasteen paranemista.
– Työn tekemisen ja teettämisen kustannuksia ei voi loputtomiin kasvattaa. Työeläkemaksuja ei voi jatkossa nostaa vuoden 2016 tasosta, Suomen Ekonomiliiton puheenjohtaja Timo Saranpää sanoo.
– Työeläkejärjestelmän rahoituksen kestävyys riippuu työllisyyden kehityksestä. Kattavasti pidentyvät työurat takaavat osaltaan riittävän rahoituksen.
Tavoitteen saavuttaminen vaatii useita toimenpiteitä, joista yksi keskeisimpiä on eläkkeelle pääsyn alaikärajan korottaminen 63 vuodesta kahdella vuodella. Uusi alaikäraja nousisi 65 vuoteen ja vastaavasti yläikäraja 70 vuoteen.
– Emme voi olettaa, että työelämässä aloittaneet nuoret ja vasta työelämään tulevat sukupolvet ovat valmiita maksamaan yhä suuremman osan tuloistaan työeläkemaksuina.
Ekonomiliitto edellyttää osana ratkaisua, että työeläkejärjestelmään kerättyjä rahastoja ja puskureita ei pureta lähitulevaisuudessa, vaan niihin kerätyt varat käytetään kattamaan pitkällä aikavälillä mahdollisesti syntyviä rahoitusvajeita. Rahoituspainetta voidaan lieventää myös työeläkejärjestelmän hallinnoinnin ja sijoitustoiminnan kustannuksia hillitsemällä.
Laadukas työelämä pidentää työuria
Vanhuuseläkkeen ikärajojen korotus ei yksin riitä nostamaan todellista eläköitymisikää, vaan tarvitaan myös panostamista työelämän laatuun sekä työuran pidentämistä edistäviin etuuksiin ja palveluihin, muun muassa kuntoutukseen.
Vuonna 2013 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi noin 20 400 henkilöä, heistä 6 000 mielenterveydellisistä syistä.
– Panostamalla kuntoutukseen moni heistä pystyy palaamaan työelämään jatkamaan työuraansa, Saranpää arvioi.
Eläkeiän nosto vaikuttaa merkittävästi myös Suomen kestävyysvajeen pienenemiseen ja parantaa pitkällä aikavälillä talouden tasapainottamista ja vahvistaa parhaan luottokelpoisuuden säilyttämistä, mikä puolestaan turvaa niin julkisen kuin yksityisen sektorin rahoituskulujen säilymisen matalalla tasolla.