Käsivarren kansallispuistoa ei toteuteta – Enontekiö kiittää

Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) ilmoitti perjantaina, että Käsivarren kansallispuistoa ei toteuteta.

Muun muassa Enontekiön kunta, Enontekiön yrittäjät, paikalliset kalastusalueet ja riistanhoitoyhdistys sekä Kilpisjärven kyläyhdistys ovat vastustaneet hanketta.

Enontekiön kunta esittää ympäristöministeri Niinistölle ja ympäristöministeriölle kiitokset paikallisen mielipiteen kunnioittamisesta.

– Ministeri Niinistö piti sanansa ja arvostamme sitä kunnassa suuresti, toteaa Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä (kesk.).

Hänen mukaansa Enontekiön kunta tukee omilla toimenpiteillään yhteistä tavoitetta Käsivarren suurtunturialueen luontoarvojen säilyttämiseksi, mutta kunnan näkemyksen mukaan uuden kansallispuiston perustaminen ei olisi edistänyt tavoitetta.

– Nyt onkin hyvä tarkastella, voitaisiinko alueelle perustaa kunnan esittämällä tavalla esimerkiksi valtiollinen retkeilyalue. Luontoarvojen turvaamisen suhteen on myös tärkeää, että viranomaiset ryhtyvät välittömiin toimiin Mallan luonnonpuiston suojelemiseksi porojen laidunnukselta, Kärnä sanoo tiedotteessaan.

Mainos