Finnairin hallitus on päättänyt kerryttää Pekka Vauramolle lisäeläkettä 20 prosenttia tämän kiinteästä vuosipalkasta eli noin 130 000 euroa vuodessa.
Juha Kuurneen mukaan toimitusjohtajalle maksettava lisäeläke hiertää SLSY:n jäsenistöä, sillä vuoden 2010 alusta Finnairin johto päätti yksipuolisesti lopettaa lisäeläkkeen kerryttämisen kaikille vuoden 1993 jälkeen taloon tulleille lentoemännille ja stuerteille.
Päätöksen taustalla oli halu säästää henkilöstökuluissa sekä linjaus siitä, ettei valtionyhtiöissä saanut päästä ketään muita aikaisemmin eläkkeelle. Tämä tarkoitti Kuurnen mukaan sitä, että eläkeikä nousi käytännössä monen kohdalla useammalla vuodella.
– Päätös lopettaa lisäeläkkeen kerryttäminen aiheutti sen, että harvalla on enää taloudellisia mahdollisuuksia jäädä eläkkeelle ennen työeläkelain mukaista vanhuuseläkeikää, vaikka alempi, ammatin kuormittavuuteen perustunut eläkeikä olisi henkilöllä säilynytkin. Kyseessä oli aikoinaan ikävä muutos erittäin kuormittavaa ja täysin epäsäännöllistä vuorotyötä tekevälle matkustamohenkilöstölle, Kuurne sanoo.
Hänen mukaansa yhden henkilön lisäeläketurvasta koituva, vuosittainen 130.000 euron lisäeläkemaksu on ymmärrettävästi herättänyt katkeruutta.
– Finnairin matkustamohenkilökunnan työehtoja ja palkkausta on heikennetty säästökierros toisensa jälkeen. Viimeiset suuret säästöt tehtiin vuonna 2014, jolloin Finnair uhkasi siirtää lähes koko kaukoliikenteensä aasialaiselle halpatyövoimalle sekä ulkoistaan suuren osan Euroopan runkoreiteistään, ellei matkustamohenkilökunnan palkkakustannuksia leikattaisi 20 prosentilla, Kuurne muistuttaa.
– Jäseniltämme saatujen tietojen mukaan vuosiansiot ovat laskeneet 5 – 17 prosenttia. Finnair on kuitenkin samaan aikaan tehnyt viimeiset kaksi ja puoli vuotta voitollista tulosta ja tahkonnut muun muassa kolme ennätyskvartaalia.
Kuurneen mukaan kyse onkin nyt siitä, miten henkilökuntaa aiotaan nyt palkita hyvästä tuloksesta ja parantuneesta asiakastyytyväisyydestä. – Kannustinpalkkioistakin kun on luovuttu osana säästöjä, eikä uusista palkitsemismalleista ole ollut minkäänlaista puhetta.
Mittavien säästöohjelmien läpikäymässä yhtiössä toimitusjohtajalle yllättäen myönnetty lisäeläke on herättänyt keskustelua eri ammattiryhmissä, Kuurne kertoo.
– Köyhempi voisi luulla, että yli 600 000 euron vuosituloista kertyy jo nykyisellään ”ihan kivasti” eläkettä ilman erillistä lisäeläkettäkin. Kyllä rehellisesti sanottuna olin raivoissani, kun kuulin eilen toimitusjohtajalle kustannettavasta lisäeläkkeestä. Ahneudella ei tunnu olevan rajoja, eikä tilannetajusta ole taas tietoakaan. Kai siellä joku ajattelee, että sätkättävät asiasta aikansa, mutta lopulta asia unohtuu, hän sanoo.
Kuurne kertoo SLSY:n hallituksen käsittelevän tilannetta elokuun kokouksessaan ja katsoo tämän jälkeen, miten asiassa edetään.