Terroristijärjestö Isis käytti irakilaisia vankeja koekaniineina testatessaan kemiallisia ja biologisia aseita, selviää YK:n tutkijoiden tuoreesta raportista.
Jihadistien kerrotaan tehneen kokeitaan vuoden 2014 jälkeen, kun Isis oli vallannut Mosulin ja alkanut käyttää kaupungin pääyliopistoa tutkimuskeskuksena uusien aseiden valmistuksessa.
Tutkimuksessa selvitettiin vankien altistumista talliumille, joka on erittäin myrkyllinen aine ja suurina määrinä tappavaa. Lisäksi tutkittiin Isisin pyrkimyksiä valmistaa kloori- ja sinappikaasua, kertoo The Washington Post.
Tutkijat löysivät todisteita Isisin testeistä kiinniotettujen tai tapettujen Isis-taistelijoiden tietokoneista ja kännyköistä.
– Todisteiden mukaan Isis testasi biologisia ja kemiallisia aineita ja suoritti kokeita vangeilla, mikä aiheutti heidän kuolemansa.
Isis kehitti erilaisia aseita taistellakseen alueellisia vihollisiaan vastaan tai käyttääkseen niitä terrori-iskuihin ulkomailla.
Vallattuaan suurimman osan Pohjois-Irakista vuonna 2014 jihadistit veivät vedenpuhdistamoista suuren määrän klooria. Sitä käytettiin kaasuhyökkäyksissä kurdeja ja Irakin hallituksen joukkoja vastaan.
Myöhemmin Isis rekrytoi tiedemiehiä ja insinöörejä valmistamaan sinappikaasua. Tutkijoiden mukaan Isis onnistui osittain pyrkimyksissään. Jihadistit valmistivat huonolaatuista sinappikaasua ja levittivät sitä tykistön avulla vastustajiensa keskuuteen taisteluissa.
Isis on edelleen uhka, vaikka se on menettänyt alueensa ja sen johto sekä ideologia ovat selvästi heikentyneet. Isisillä arvioidaan olevan jopa 10 000 aktiivista taistelijaa Irakissa ja Syyriassa. Terroristijärjestö on jatkanut hyökkäysten tekemistä.