Lakialoitteessa esitetään työaikalain muuttamista siten, että alle 18 viikkotyötunnin sisältävä sopimus voitaisiin solmia vain työntekijän omasta tarpeesta, kuten opiskelun, lastenhoidon, osa-aikaeläkkeen tai muun vastaavan syyn takia.
Myös aidosti satunnaisluonteinen työ jäisi lakikirjauksen ulkopuolelle.
Kansanedustajien mukaan lakialoitteella ei heikennetä lyhytkestoisten töiden tarjoamista eikä vastaanottamista, eli työttömyysetuuksien 300 euron suojaosa ei tämän aloitteen takia vaarannu.
– Vastentahtoinen osa-aikatyö ja nollatuntisopimukset aiheuttavat lukuisia ongelmia työntekijöille. Liian vähäisillä työtunneilla ei tule toimeen ja tarvittaessa työhön kutsuttavan mahdollisuudet suunnitella omaa elämäänsä ovat usein olemattomat, Jukka Kärnä ja Jari Myllykoski sanovat.
Osa-aikatyön nykyistä tarkemmalle rajaamiselle lainsäädännössä on heidän mukaansa huutava tarve.
Osa-aikatyö on yleistynyt Suomessa viimeisten vuosien aikana. Nykyisin noin 14 prosenttia palkansaajista tekee osa-aikaista työtä. Osa-aikatyö on yleisempää naisilla ja nuorilla, kuin miehillä ja iäkkäämmillä.