Karhun kerrotaan käyneen kahden ihmisen päälle torstaina Nurmeksessa.
Karjalaisen mukaan Metsäkeskuksen neuvoja Nina Grön ja alueen maaomistaja olivat olleet maastotarkastuksella huomattuaan nopeasti lähestyvän karhun. He olivat painuneet maahan mahalleen.
– Karhu ei antanut mitään mahdollisuuksia paeta, niin vauhdilla se tuli päälle. Pysäyttävä kokemus ja pelotti aivan älyttömästi, Nina Grön sanoo.
Kumpikaan henkilö ei loukkaantunut välikohtauksessa. Karhu oli ”örissyt” ja haistellut ihmisiä useiden minuuttien ajan ennen poistumistaan paikalta.
Suomessa on noin 2 000 karhua. Kanta on vahvistunut viime vuosikymmenten aikana.