Karjalainen: Eversti lippujuhlapuheessaan: Suomessa on muotia olla tyhmä

Eversti Asko Vallan mukaan bimbot ja vasarapäät ovat ylpeitä, kun eivät tiedä kumpi maailmansota käytiin ensin, ensimmäinen vai toinen.

Karjalainen uutisoi eversti Asko Vallan pitämästä puheesta puolustusvoimien lippujuhlan päivänä Joensuun sankarihaudoilla.

Asko Valta siteerasi J.V. Snellmania (1806-81), jonka mukaan sivistyksessä on pienen kansan turva.

– On ristiriitaista, että nostetaan suuri haloo opetukseen suunnattujen, erityisesti korkeakoulutettavien, määrärahojen leikkauksesta, mutta samaan aikaan on muotia olla – sanon suoraan: ”tyhmä”, eversti Asko Valta jatkoi Karjalaisen mukaan.

– B-luokan median – Big Brotherin, Alastomien treffien ja Iholla-sarjan tapaisten ohjelmien – kaiken kansan nähtäväksi tuomat bimbot ja vasarapäät ovat suorastaan ylpeitä, kun eivät tiedä missä on Joensuu tai mikä on Tanskan pääkaupunki. Saati kuka on Suomen pääministeri tai kumpi maailmansodista käytiin ensin, ensimmäinen vai toinen.

Everstin mielestä on kaikkein huolestuttavinta, että näitä bimboja ja vasarapäitä ihaillaan. Hänen mukaansa ”tyhmyydestä on ikuisen nuoruuden lisäksi tullut asia, jota jopa tavoitellaan”.

– Kokonaisvaltainen tietämys, kansallisten perinteiden arvostaminen, ihmisistä ja luonnosta välittäminen sekä avoin ja joskus utelias suhtautuminen uuteen on sivistystä. Siis sivistys ei ole kirjatietämystä, Valta sanoi.

– Pidetään itsemme ja Suomi sivistyneenä, niin silloin emme haksahda jokaiseen valemedian tai some-uutisten kohulööppeihin lapsikaappauksista, Syyrian tai Irakin sodan vahingossa väärään paikkaan osuneista täsmäpommituksista tai meille syötettyyn sanomaan mikä on Suomen etu ja mikä ei.

Mainos