Karjalainen uutisoi Pohjois-Karjalan Kontiolahden Romppalan ja Uimaharjun välisen tien numero 515 päällystyksestä.
Tien päällystys aloitettiin viime keväänä ja saatiin päätökseen reunaviivoineen syksyllä. Tietä päällystettiin kaikkiaan noin 23 kilometriä.
Päällystys on mennyt pieleen ja tie on huonossa kunnossa jo nyt. Siihen on ilmestynyt reikiä, päällyste osoittautui huokoiseksi ja asfaltiin sekoittui sateella pintaa heikentänyttä sorarapaa. Märkää soraa sanotaan kulkeutuneen työkoneiden mukana ja sekoittuneen asfalttiin.
Tiellä kulkee suuri määrä rekkoja.
”Tuolla Lätäkköläntiellä esimerkiksi pitäisi olla yhdessä kohdassa kumpu, mutta kummun keskellä onkin kuoppa”, asukas kertoo Karjalaisessa.
Juttua Facebookissa kommentoiva ulkopaikkakuntalainen kertoo tien olevan täysin kelvoton ja ”pienikin herpaantuminen olisi voinut maksaa hengen skootterilla ajettaessa, tie täynnä vadinkokoisia isoja monttuja”.