Helsingin käräjäoikeus on perjantaina antamallaan tuomiolla jättänyt syytteen ja siihen perustuneet korvausvaatimukset tutkimatta Eagle S -alusta koskevassa asiassa, koska asiaan ei voitu soveltaa Suomen rikosoikeutta.
Eagle S -öljytankkerin epäillään raahanneen ankkuriaan jopa 90 kilometrin matkan Suomenlahden pohjaa pitkin jouluna 2024, jolloin se katkaisi Estlink 2 -sähkökaapelin ja neljä tietoliikennekaapelia. Alus on rekisteröity Cookinsaarille.
Syyttäjä vaatii aluksen kapteenille ja kahdelle perämiehelle vähintään kahden vuoden ja kuuden kuukauden vuotta ja kuuden kuukauden vankeutta törkeästä tuhotyöstä ja törkeästä tietoliikenteen häirinnästä.
Käräjäoikeus katsoi, että ankkurin putoaminen oli johtunut sen kiinnitysmekanismin rikkoutumisesta.
– Vastaajien väitetyt laiminlyönnit olivat liittyneet heidän tehtäviinsä aluksella, minkä vuoksi kysymys oli käräjäoikeuden arvion mukaan Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen tarkoittamasta merenkulkuonnettomuudesta, jonka osalta rikosoikeudellinen toimivalta kuului aluksen lippuvaltion tai vastaajien kansallisuusvaltioiden tuomioistuimille, käräjäoikeuden tiedotteessa kerrotaan.
Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.





