Päivi Sillanaukee toteaa blogissaan, että julkisuudessa on maalattu hyvinkin dramaattista kuvaa sote-palvelujen valinnanvapauden kustannuksista ja muista vaikutuksista.
– Yksityinen tuotanto ei kuitenkaan ole uusi ilmiö, sillä kunnat ja kuntayhtymät käyttävät nykyisin ostopalveluja jo lähes kolmen miljardin euron edestä, hän kirjoittaa.
Valinnanvapausmallissa sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitseva ihminen tekee valinnan ja raha ”seuraa” häntä. Valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön laskelmissa on arvioitu, että maakunnilla olisi käytettävissä noin 5,8 miljardia euroa valinnanvapauden piirissä olevien palvelujen järjestämiseen, kun kaikkiaan sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset ovat noin 18,5 miljardia euroa.
– Yksityiset tuottajat tulevat julkisten rinnalle jakamaan tuota lähes kuuden miljardin pottia, mutta yksityinen tuotanto ei valloita koko toimintaa, toteaa Sillanaukee.
Edellä mainittu 5,8 miljardia jakautuu hänen mukaansa valinnanvapausmallissa näin: sote-keskusten ja hammashoidon palvelut suunnilleen 2,4 miljardia euroa; asiakassetelipalvelut kaksi miljardia euroa (joista noin 600 miljoonaa erikoissairaanhoitoon ja loput sosiaalihuollon palveluihin) sekä henkilökohtaisella budjetilla tarjottaviin vanhus- ja vammaispalveluihin palveluihin 1,4 miljardia euroa.
Sillanaukee huomauttaa, että viime kädessä palveluja tarvitsevat ratkaisevat valinnoillaan jakautumisen yksityisen ja julkisen tuotannon välillä.
– Asiakassetelistä voi aina kieltäytyä, jolloin palvelun saa julkiselta puolelta. Monissa sosiaalihuollon toiminnoissa julkisen ja yksityisen yhteistyö on jo pitkään ollut arkipäivää, kuten vanhusten ja vammaisten asumispalveluissa. Asiakasseteli lisää paljon kaivattua asiakkaan itsemääräämisoikeutta palvelun antajaa valittaessa, Sillanaukee kirjoittaa.
Sote-keskusten ja hammashoidon palveluissa voidaan Ruotsin kokemusten mukaan arvioida, että suurimmissa asutuskeskuksissa yksityisten tuottajien osuus voisi nousta muutamassa vuodessa 35-40 prosenttiin. Harvaan asutuilla seuduilla se jäisi kuitenkin huomattavasti pienemmäksi.
– Julkinen sektori joutuu siis mukauttamaan etenkin suurissa asutuskeskuksissa valinnanvapauden piiriin kuuluvia palveluitaan. Tästä aiheutuvaa sopeutumispainetta ei pidä vähätellä. Sopeutumispaine ajoittuu kuitenkin useille vuosille, Sillanaukee huomauttaa.
Hänen mukaansa hallituksen tavoittelema kolmen miljardin euron säästö on laskettu saatavan lisäämällä sähköisiä palveluja ja ottamalla kattavammin käyttöön parhaita käytäntöjä, sillä nykyisin palveluntuottajien tuottavuuserot ovat suuria.
Lisäksi ihmisten toimintakyvystä on pidettävä huolta panostamalla enemmän hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä parantamalla palvelujen saatavuutta nimenomaan perustasolla eli valinnanvapauspalveluissa.
Sillanaukeen mukaan sote-palvelujen kustannukset kasvavat tällä hetkellä vuosittain noin 2,3 prosenttia. Vuosina 2020-2021 maakuntien budjettiin on varattu soten kasvulle 0,9 prosenttia ja sen jälkeen seuraavat kahdeksan vuotta 0,5 prosenttia.
– Joka tapauksessa palvelutarve tulee siis kasvamaan ja sote-henkilöstöä tarvitaan nykyistä enemmän. Koulutusmääriä on lisätty ja lisätään samalla, kun koulutuksen sisällöissä huomioidaan työnjakojen ja tehtävärakenteiden muutoksia.
Sillanaukee toteaa, että erikoissairaanhoidossa valinnanvapaus rajoittuu suppeaan osaan palveluita, joista jo osassa on nykyäänkin ostopalvelua.
Kansliapäällikön mukaan maakunnat saavat valinnanvapauspalveluja tuottavista yksityisistä tuottajista oman tuotantonsa rinnalle mittatikun tuotannon potentiaaliselle kustannustasolle ja uusille toimintamalleille.
– Asiakkaan valinnanvapaus varmistaa sen, että asiakkaat voivat päätöksillään ohjata kustannusten hillinnän toteutumista palvelujen laadusta tinkimättä. Tuottajat joutuvat nykyistä enemmän keskittymään siihen, että heidän palvelunsa vastaavat vaikuttavasti ja tehokkaasti perusteltuun palvelutarpeeseen, Sillanaukee kirjoittaa.
– Maakunnat voivat vahvistaa näitä vaikutuksia edistämällä kilpailullisuutta ja vaihtamisaktiivisuutta. Palveluntuottajien korvausmallit ovat luonteeltaan pääosin kiinteitä, mikä osaltaan kannustaa kustannustehokkuuteen, hän jatkaa.
Sillanaukee toteaa myös, että maakuntien rahoituksen ei automaattisesti anneta kasvaa, vaan menoja hillitään budjettirajoitteella.