Kansantalouden tuottavuus kääntynyt selvään laskuun

Suomen kansantalouden työn tuottavuuden kasvuvauhti on hidastunut voimakkaasti 1990-luvun puolivälistä, kertoo Tilastokeskus.

Kansantalouden tilinpidon ennakkotietoihin perustuva työn tuottavuuden kasvuvauhti oli viime vuonna 0,6 prosenttia koko kansantaloudessa, kun se edeltävinä vuosina oli -2,1 prosenttia vuonna 2012 ja 1,2 prosenttia vuonna 2011.

Vastaavasti kokonaistuottavuuden kasvuvauhti vuonna 2013 oli -0,5 prosenttia koko kansantaloudessa, kun se edeltävinä vuosina oli -2,6 prosenttia vuonna 2012 ja 0,8 prosenttia vuonna 2011.

Pitkän aikavälin trendikasvu osoittaa, että koko kansantalouden työn tuottavuuden kasvuvauhti on hidastunut voimakkaasti 1990-luvun puolivälin 3-3,5 prosentista -0,2 prosenttiin vuonna 2013.

– Vaikka yksittäisten vuosien (2000, 2004, 2007 ja 2010) vuosikasvut ovat olleet 3-4 prosentin luokkaa, on työn tuottavuuden trendi silti ollut aleneva 1990-luvun puolivälin jälkeen, kertoo Tilastokeskus.

Kokonaistuottavuuden pitkän aikavälin trendikasvu osoittaa, että kokonaistuottavuuden keskimääräinen vuosikasvu oli 1,5-2 prosentin luokkaa vuodesta 1976 vuoteen 1993. Vuodesta 1993 vuoteen 2000 kokonaistuottavuuden vuotuinen kasvuvauhti oli keskimäärin noin 2 prosenttia.

Vuoden 2000 jälkeen kokonaistuottavuuden trendikasvu on kääntynyt selvään laskuun.

Mainos