Jättiyleisö MM-kultaleijonien kansanjuhlassa

Kiekkokultaa juhlittiin Helsingissä nimekkäiden artistien voimin.
Kansanjuhlassa tunnelma on katossa. STR / LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Kansanjuhlassa tunnelma on katossa. STR / LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Jääkiekon MM-kullan kansanjuhla järjestettiin maanantaina Helsingin Töölössä Olympiastadionin edustalla. Juhla alkoi kello 18 ja joukkueen odotettiin saapuvan lavalle noin kello 19.30.

Helsingin poliisilaitokselta arvioitiin hieman ennen kello 18, että paikalle oli saapunut jo reilusti yli 10000 ihmistä. Juhlassa esiintyjinä ovat muun muassa Nelli Matula, Raptori, Käärijä ja Erika Wikman, Arttu Wiskari ja JVG.

Kultajuhlaa voi tv:n välityksellä seurata TV5-kanavalla ja HBO Max -suoratoistopalvelussa. Yle ei näyttänyt lähetystä suorana lähetyksenä toisin kuin aiempina vuosina, Ilta-Sanomat kertoi aiemmin. Syy on se, että Jääkiekkoliiton mediakumppani on Discovery.

Ilmavoimat on jakanut kuvia Leijonien koneen Hornet-saattueesta sosiaalisessa mediassa.

– Kaksi Ilmavoimien F/A-18 Hornetia lensi Finnairin Embraer-koneen siivelle Hangon eteläpuolella merialueella ja saattoi koneen kohti Helsinki-Vantaata. Samalla Ilmavoimien ohjaajat toteuttivat tunnistuslentoharjoittelua, Ilmavoimat kertoo päivityksessään.

Aiemmin tänään joukkue oli kutsuttu tapaamaan tasavallan presidenttiä Alexander Stubbia Mäntyniemeen. Leijonat siirtyivät Mäntyniemeen suoraan lentokentältä.

Mainos