Kansanedustajiin kohdistuneet ihmisoikeuksien loukkaukset huolettavat

Parlamenttienvälisen liiton mukaan yleisin ongelma on edustajan valtakirjan ottaminen pois ilman laillista perustetta.

Parlamenttienvälinen liitto IPU on huolissaan siitä, että parlamentaarikkoihin kohdistuneet ihmisoikeusloukkaukset ovat lisääntyneet kuluvan vuoden aikana.

– Ihmisoikeusrikkomuksista kärsivät etenkin nais- ja oppositiokansanedustajat. Koronaviruspandemia on osaltaan pahentanut tilannetta monessa maassa, todetaan eduskunnan tiedotteessa.

IPU seuraa parlamentaarikkoihin kohdistuneita ihmisoikeusloukkauksia vuosittain. Järjestö julkaisi tuoreimmat luvut joulukuun 10. päivänä vietettävän kansainvälisen ihmisoikeuspäivän alla.

Parlamentaarikkoihin kohdistuneista ihmisoikeusongelmista yleisin on kansanedustajan valtakirjan ottaminen pois ilman laillista perustetta.

Kansanedustajat eivät myöskään saa kaikkialla puolueetonta ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Lisäksi uhkailu, pelottelu ja sananvapauden riisto ovat yleistyneet. Vakavimpia tapauksia ovat laittomat pidätykset, tapot ja kidutukset.

Vuonna 2020 kansanedustajien ihmisoikeusloukkauksia tutkiva IPUn komitea käsitteli 552 tapausta 42 eri maasta.

Eniten tapauksia tuli Venezuelasta, missä komitean saamien tietojen mukaan hallituksen kannattajat ovat hyökänneet, uhanneet, häirinneet tai muuten pelotelleet lähes kaikkia parlamentin jäseniä.

Kaikista ihmisoikeuskomitean käsittelemistä tapauksista 18 prosenttia koskee naiskansanedustajia.

Koronaviruspandemian takia toimeenpantuja yleisiä rajoituksia on käytetty joissakin maissa, kuten esimerkiksi Venezuelassa, Ugandassa ja Zimbabwessa myös oppositiokansanedustajien oikeuksien kaventamiseen tai pidättämiseen.

 

Mainos