Selvitysvelvollisuus koskee sellaisia edustajantoimeen kuulumattomia tehtäviä, elinkeinotoimintaa, omistuksia yrityksissä ja muuta merkittävää varallisuutta, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa henkilön toimintaa kansanedustajana.
Kansanedustajilta pyydetään sidonnaisuustietoja jo nykyisinkin, mutta tietojen antaminen on vapaaehtoista. Muutoksen tavoitteena on lisätä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä edustajien sidonnaisuuksista.
Työryhmän mietinnössä ehdotetaan, että selvitys olisi jatkossa annettava myös sellaisista edustajantoimeen kuulumattomista tehtävistä ja elinkeinotoiminnasta saaduista tuloista, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa henkilön toimintaa edustajana.
Eduskunnan keskuskanslia pitäisi sidonnaisuustiedoista rekisteriä ja tiedot tallennettaisiin yleisön saataville eduskunnan verkkosivuille.
Työryhmä ehdottaa myös, että kansanedustajan vastaanottamat, tietyn raja-arvon ylittävät lahjat, pääsyliput ja kolmannen osapuolen maksamat matkat ilmoitetaan keskuskanslian ylläpitämään rekisteriin. Myös nämä tiedot olisivat saatavissa eduskunnan verkkosivuilta.
Työryhmä luovutti mietintönsä puhemiehistölle tiistaina. Työryhmän puheenjohtajana on toiminut ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi (kok.).