Käsittely lähestyy loppusuoraa, ja se on saanut aikaan vipinää kansanedustajissa ja senaattoreissa.
Keskiviikkona senaatissa lakiin jätettiin 1600 muutosesitystä, jotka koskivat hallituspuolueiden neljää vaalilain muutosesitystä, kertoo yleisradioyhtiö RAI.
Tämä mitätön määrä kuitenkin kalpenee opposition esitystehtailulle edustajainhuoneessa. Oppositio on tehnyt vaalilakiesitykseen yli 45 000 muutosesitystä.
Näppäimistöt ovat paukkuneet etenkin Pohjois-Italian itsenäisyyttä ajavan Pohjoisen liiton parlamentaarikkojen työhuoneissa.
Puolue on työstänyt muutosesityksistä lähes 44 000. Tätä on pidettävä kunnioitusta herättävänä, sillä puolueella on vain 18 kansanedustajaa ja 15 senaattoria Italian kaksikamarisessa kansanedustuslaitoksessa. Kaikkiaan kansanedustajia on 630 ja senaattoreita 315.
Muutosesitysten kokonaismäärä on näin reilusti yli 46 000. Suurin osa näistä menee kuitenkin nurin samassa yhteydessä, kun äänestetään hallituspuolueiden muutosesityksistä.