Verkkouutiset

Teipillä fiksatut olympiarenkaat Sporttitalossa Helsingissä 20. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Kansanedustajan mukaan venäläisiä urheilijoita ei tule päästää olympialaisiin

Kansainvälinen olympiakomitea tutkii, miten venäläiset ja valkovenäläiset voisivat palata kansainvälisiin kilpailuihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansaedustajan ja Suomen olympiakomitean varapuheenjohtajan Sari Multalan mielestä venäläisiä ja valkovenäläisiä urheilijoita ei tule päästää olympialaisiin eikä kansainvälisiin kisoihin.

– On vaikea Suomesta käsin ymmärtää, että jopa monet Euroopan maat ovat toista mieltä ja maailmalla enemmistö valmis keskustelemaan paluun ehdoista, hän toteaa Twitterissä.

Kansainvälinen olympiakomitea on kertonut tutkivansa, miten venäläiset ja valkovenäläiset voisivat palata kansainvälisiin kilpailuihin.

– Tänään oli kokous, jossa keskusteltiin osallistumisnäkymistä. Päätöksen lopputulema oli, että viime helmikuun päätökseen ei tehty muutoksia. Suositus ettei venäläisiä ja valkovenäläisiä urheilijoita kutsuta mukaan, pysyy yhä voimassa, kertoo KOK:n urheilijakomission puheenjohtaja Emma Terho Ylelle.

Kahden maan urheilijoiden paluulle löytyy kuitenkin kannatusta maailmalta Pohjoismaiden ulkopuolelta.

– Meidän täällä katsoma kantamme on vähemmistössä, Terho myöntää.

Kansainvälinen olympiakomitea on asettanut tietyt ehdot venäläisurheilijoiden paluulle. Esimerkiksi vain olympialaisten perusperiaatteita tukevat urheilijat voisivat osallistua. Aktiivisesti sotaa Ukrainassa tukeneet urheilijat eivät voisi osallistua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)