Maanantain Helsingin Sanomien mukaan joillakin opiskelualoilla aloittavista opiskelijoista jopa 80 prosenttia on osallistunut valmennuskurssille. Varsin kalliiden valmennuskurssien vaikutus koulutuspaikan saamiseen on Ilkka Kantolan mukaan ristiriidassa tasa-arvoisuudelle perustuvan maksuttoman korkeakoulujärjestelmämme kanssa.
Hänen mukaansa valmennuskurssien merkityksen korostuminen on osoitus siitä, ettei olla lähelläkään tavoitetta mahdollisuuksien tasa-arvoon perustuvasta koulutusjärjestelmästä, jossa jokaisella on varallisuudesta ja maksukyvystä riippumatta samat mahdollisuudet koulutukseen.
– Ikävään kehityssuuntaan on onneksi jo reagoitu viisaasti, kun kansalais- ja opiskelijajärjestöt ovat alkaneet tarjota myös ilmaisia valmennuskursseja, Kantola sanoo.
Hänen mukaansa on syytä pohtia, miten edistää korkeakoulutuksen tarjontaa niin, että tasa-arvoisuus paranee tulevaisuudessa.
– Lukion ja ylioppilastutkinnon uudistaminen on parhaillaan valmisteilla. Tässä yhteydessä on syytä tehdä ratkaisuja, jotka edistävät oppilaiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia korkeakoulupaikan hakijoina, Kantola sanoo tiedotteessaan.
Hänen mukaansa bisnespohjalta toimivia valmennuskursseja on arvioitava ja seurattava myös kuluttajasuojan näkökulmasta.