Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen ei selkeästi halua tunnistaa suomalaista kulttuuriperimää eikä välitä perustuslakivaliokunnan kymmenen vuoden takaisesta kannanotosta.
Puumalainen kehotti opetushallitusta tarkistamaan kouluille annettuja ohjeita uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä. Hänen mukaansa Suvivirren laulaminen koulujen kevätjuhlassa on ongelmallista uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden kannalta.
– Kuitenkin esimerkiksi muslimiyhteisön mielestä Suvivirsi on ihan hieno perinne. Kun tämä asia jälleen käsitellään perustuslakivaliokunnassa, on lopputuloksena oltava kansallisperinteen säilyttäminen edelleenkin, sanoo Anne Kalmari.
– Yhdenvertaisuuttani ja sananvapauttani on loukattu, jos en saa kevätjuhlissa kyynelsilmin laulaa Suvivirttä, toteaa Kalmari.