Paula Risikko: Ammattilaisten hätähuutoja ei voi ohittaa

Kansanedustajan mukaan hyvinvointialueiden suurimmat haasteet liittyvät henkilöstön ja rahoituksen riittävyyteen.
Kansanedustaja Paula Risikko (kok.). LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Kansanedustaja Paula Risikko (kok.). LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kansanedustaja Paula Risikon (kok.) mukaan henkilöstön ja rahoituksen riittävyys on tulevien hyvinvointialueiden ”kriittinen piste”, jonka varassa on koko sote-uudistuksen onnistuminen. Alueiden rakentaminen ei vielä itsessään tuo lisähenkilöitä palveluihin, Risikko kirjoittaa Ilkka-Pohjalaisessa.

– Rahaa puuttuu sekä sosiaali- ja terveyspalveluista että pelastustoimesta. Esimerkiksi alan henkilöstön palkkojen harmonisointiin ei ole rahaa varattu, ei myöskään omaishoidon tuen harmonisointiin tai vammaisten palvelujen harmonisointiin.

– Henkilöstön pito- ja vetovoima tulee olemaan niin ikään haastava tehtävä. Valtiovarainministeriö on arvioinut, että seuraavan 15 vuoden aikana sote-alalle tarvitaan kaikkiaan peräti 200 000 uutta työntekijää.

Risikko vaatii ottamaan sote-ammattilaisten hätähuudot tosissaan ja viittaa Kuntaliiton ikääntyneiden palveluiden johdon verkoston kannanottoon. Asiantuntijoiden mukaan ikääntyneen väestön palvelujen järjestäminen ja toteuttaminen on ajautumassa kansalliseen kriisiin.

– He peräänkuuluttavat ”lisää osaajia ikääntyneiden palveluihin, ei kädettömäksi tekeviä lakeja”, Risikko kirjoittaa.

– Alan ammattilaisten hätähuutoja eivät tulevat hyvinvointialueiden päättäjät voi ohittaa. Muuten hyvinvointialueista tulee pahoinvointialueita.

Mainos