Tullihallitus on maaliskuussa peruuttanut vakiintuneen käytännön, jossa bussimatkustajat ovat voineet tuoda alkoholia maahan linja-auton tavaratilassa. Tämä merkitsee paluuta vanhaan käytäntöön, ja jatkossa bussimatkustajat vievät itse tuotteet tullin läpi.
Ari Jalonen on huolestunut Tullin päätöksestä, sillä hänen mukaansa se aiheuttaa melkoisesti ongelmia.
– Ensinnäkin, uudistuksesta on haittaa koko matkailualalle. Matkatoimistot myyvät nyt vähemmän Tallinnan risteilyjä bussimatkailijoille – osa jopa 80 prosenttia vähemmän. Myös laivoilla pelätään, että matkustajamäärät jatkossa pienenevät.
Toiseksi Tullin päätös kasvattaa Jalosen mukaan alkoholintuontia Virosta.
– Alkoholintuonti on nyt siirtynyt busseista paketti- ja henkilöautoihin, ja niissä kuljetettavia alkoholimääriä on käytännössä hankalampi valvoa kuin busseissa kuljetetun alkoholin määrää. Lisäksi laivoilta ostetaan enemmän alkoholia: bussimatkustajat ostavat alkoholin laivalta valmiiksi pakatuissa isoissa kärryissä, joihin mahtuu 6-8 olutlaatikkoa.
Jalonen vaatiikin asianomaista ministeriä korjaamaan tilanteen sekä turvaamaan alkoholiveron tuotot.
– Edes lainsäädäntö ei edellytä Tullilta tämänkaltaista käytäntöä, hän sanoo.
Kaikkinensa Jalosen mukaan Suomessa pitäisi tehdä alkoholipolitiikan kokonaisuudistus.