Eduskuntaan tarvitaan oma ja erillinen valiokunta, joka käsittelee vain kansalaisaloitteita, esittää perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen.
Juvosen mukaan kansalaisaloitteet ja niiden kansanedustajalaitosta työllistävä vaikutus nousee esiin eduskunnassa säännöllisesti. Kansalaisaloitteita on tullut runsaasti eduskuntaan ja perjantaina jätetään myös aktiivimallin liittyvä kansalaisaloite.
– Tarvitsemme eduskuntaan oman valiokunnan, joka käsittelee vain kansalaisaloitteita sitä mukaa, kun ne saapuvat eduskuntaan.
– Valiokunnan toimintaperiaatteet tulisi luoda joustaviksi ja sellaisiksi, että asioiden käsittelyssä olisi mahdollista ottaa valiokunnan jäseniksi kulloinkin kyseiseen kansalaisaloitteeseen ja sen aiheeseen perhehtyneitä kansanedustajajäseniä, Juvonen toteaa tiedotteessaan.
Hänen mukaansa valiokunnat ovat hyvin työllistettyjä isoine asioineen.
– Samalla kun käsittelemme laajoja lakiesityksiä, niin kansalaisaloitteet odottavat vuoroaan ja käsittelyään eduskunnan hattuhyllyllä.
– Eduskunnassa on muun muassa lapsen seksuaalisen törkeän hyväksikäytön vähimmäisrangaistuksen korottamista esittävä kansalaisaloite, joka odottaa jo kolmatta vuotta käsittelyä. Tämä on aivan uskomatonta. Vaarana on, että aloitteet eivät tule käsiteltäviksi eduskuntakaudella lainkaan, Juvonen korostaa.
Hänen mukaansa kansalaisaloite on kansan ääni, ja kansalaisaloitteen käsittely vaatii arvokkaan ja ripeän käsittelyn.
– Ei ole oikein, että suuren allekirjoittajamäärän saaneet aloitteet jäävät odottamaan pitkiäkin aikoja. Mikä on kansalaisaloitteen perimmäinen merkitys, mikäli niitä ei tuoda esiin ripeästi. Nähdäänkö kansalaisaloitteet vain näennäisenä voimavarana kansalle osoittaa ääntään, Juvonen kysyy.
Hänen mielestään on syytä käydä myös muuten läpi kansalaisaloitejärjestelmää.
– Miten järjestelmä vastaisi sen merkitystä ja olisi jatkossakin kansalaisten voima ja ääni yhteiskunnassa asioita eteenpäin vietäessä ja esiin nostamisessa? Myös se, että kansalaisaloitteesta on tullut keino tehdä vasta-aloite jo jätettyyn ja hyväksyttyyn kansalaisaloitteeseen, tulisi jotenkin selkeyttää, Juvonen sanoo.