Tiainen viittaa Ber-Ex –marjayritykseen Saarijärvellä, jolta marjastavat thaimaalaiset ovat vaatimassa heille luvattua korvausta työstään.
– Yritys on tylysti vastannut palauttavansa heidät kotimaahansa, elleivät he suostu työskentelemään sen sanelemilla ehdoilla.
Tiaisen mielestä yrityksille marjastavat ulkomaiset poimijat ovat Suomessa häpeällisen hyväksikäytön kohteena.
– He poimivat marjoja muodollisesti jokamiehenoikeudella ja myyvät ne suomalaisille marjayrityksille. He tekevät työtä, mutta koska eivät ole työsuhteessa, eivät kuulu työehtosopimusten piiriin ja kantavat kaikki toiminnan taloudelliset riskit. Suomalaisten lisäksi heillä rahastavat lähtömaissa toimivat välittäjäyritykset. Poimijat saattavat olla suurissa veloissa välittäjille Suomeen saapuessaan, Tiainen sanoo.
Kaiken päälle poimijat kohtaavat Suomessa epäluuloisia ja vihamielisiä asenteita.
– Paikalliset saattavat esimerkiksi puhua, että ulkomaalaiset tulevat suurella joukolla viemään marjat metsistä, vaikka todellisuudessa marjastaja on halpaa työvoimaa hamuava suomalaisfirma, ja valtaosa sadosta jää joka tapauksessa poimimatta metsiin, sanoo Tiainen.
– Köyhät poimijat joutuvat täällä sekä taloudellisesti hyväksikäytetyiksi että rasismin kohteeksi. Tämä ei voi jatkua enää.
Tiaisen mielestä jatkossa marjanpoimijat on otettava työsuhteeseen, jossa heille taataan vähimmäispalkka. Hän myös vaatii jokamiehenoikeuksien väärinkäytön lopettamista.