Kansanedustaja tuohtui liian alhaisesta susien kaatokiintiöstä

Maa- ja metsätalousministeriö on tänään vahvistanut susien vuotuiseksi kaatokiintiöksi 53 sutta poronhoitoalueen ulkopuolella. Maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja Reijo Hongisto (ps.) on pöyristynyt päätöksestä.

– Tuomitsen jyrkästi noin pienen kaatokiintiön. Brysselin ja Helsingin herrat tietävät muka paremmin, mikä on susitilanne Suomen maakunnissa, jyrisee Reijo Hongisto.

Hän vaatii kiintiöksi vähintään 80 sutta.

– Joka päivä joka puolelta valtakuntaa tulee yhteydenottoja susien aiheuttamista vahingoista, Hongisto sanoo.

Muutama viikko sitten Ylen A-studio kertoi venäläisestä eräoppaasta, joka ampuu palkkiota vastaan Suomesta häädettyjä susia.

– On uskomatonta, että kunnialliset suomalaiset joutuvat turvautumaan tällaisiin keinoihin turvatakseen oman elinympäristönsä pedoilta, Hongisto päivittelee.

Mainos