Mikko Kärnän mielestä vaatimus metsästyksen häirinnän hyväksymisestä on pöyristyttävä ja haiskahtaa rikolliselta.
– Olen erittäin tyytyväinen, että valmistelemme Suomessa parhaillaan uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen lakkauttamista. Samassa yhteydessä olisi paikallaan tarkastella myös esimerkiksi Oikeutta Eläimille –järjestön jäsenen lausumia sekä pohtia, onko yhdistys toimintamalliensa nojalla mahdollisesti rikollisjärjestö, hän pohtii.
Kärnä viittaa haastatteluun, jossa järjestön jäsen esitti, että esimerkiksi metsästyksen häirinnän pitäisi olisi hyväksyttävää.
– Järjestö ei suoraan myönnä osallisuuttaan, mutta viime viikolla aktivistit häiritsivät luvallista susijahtia Rengossa. Tällainen toiminta on rikollista. Vakavampaakin on tapahtunut. Esimerkiksi viime kesänä Vantaalla tuhopoltettiin useita busseja turkistarhauksen vastustamisen nimissä. Useita ihmishenkiä oli vaarassa. Viranomaisten olisi syytä selvittää, voidaanko tällä tavoin toimivat järjestöt lakkauttaa kokonaan, Kärnä sanoo.