Verkkouutiset

Pitsan valmistamista. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kansanedustaja ravintoloiden veronkierrosta: Törkeää

Verottajan mukaan harmaata taloutta harjoitetaan varsinkin ulkomaalaistaustaisten yrityksissä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo tuomitsee jyrkästi ravintoloiden harjoittaman veronkierron.

– Tällainen harmaa talous on kilpailua vääristävää ja kaikkinensa törkeää. Turhaan pilaavat alan maineen, hän sanoo tviitissään.

Wallinheimo viittaa uutiseen, jonka mukaan verottaja on löytänyt ravintoloiden viiden vuoden valvonnassa yhteensä 19,5 miljoonaa euroa maksamattomia veroja.

– Vaikka suurin osa ravintola-alan yrittäjistä maksaa veronsa kuten pitääkin, ravintola-alalla harmaata taloutta on valitettavasti paljon, sanoo apulaisjohtaja Tarja Valsi Verohallinnosta

Verohallinnon tekemän selvityksen mukaan veroja kiertävä ravintola on tyypillisesti pieni tai keskikokoinen anniskeluravintola tai kebab- tai pizzeriaravintola. Verottajan mukaan tässä kohdejoukossa merkittävä määrä veroja välttelevien ravintoloiden yrittäjistä on taustaltaan ulkomaalaisia.

– On nähtävissä, että suurin osa veroja välttelevistä yrityksistä toimii tietoisesti ja tekee mutkikkaitakin järjestelyitä verojen maksua karttaakseen. Käytännössä vain harva ravintola-alan yritys jättää verot maksamatta osaamattomuuden vuoksi, Valssi toteaa.

Sinuhe Wallinheimon mukaan veronkiertoon on puututtava tiukasti.

– Toivottavasti nämä saadaan kitkettyä pois yhteiskunnasta yhä tehokkaammin ensi hallituskaudella. Reilumpi kilpailu on kaiken a ja o, hän tviittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)