Verkkouutiset uutisoi maanantain ja tiistain vastaisena yönä Romaniaan valiokuntamatkalle lähteneiden kansanedustajien some-päivityksistä.
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen oli maanantaina kuvannut lentokentällä viereisessä business- ja ykkösluokan jonossa olleen arkkipiispa Kari Mäkisen.
– Matkalla lakivaliokunnan kanssa Romaniaan turistiluokassa. Viereisellä tiskillä kirkon nokkamies tietysti ykkösluokassa, menestysteologia on nyt myös kirkossa, Antero Laukkanen kirjoitti kuvan oheen.
Antero Laukkanen on nyt poistanut Facebookista kyseisen päivityksensä ja valokuvansa tai muuttanut niiden näkyvyyttä.
Hänen ottamaansa kuvaa arkkipiispasta käytti päivityksessään myös kansanedustaja Mikko Kärnä, joka ei ole poistanut päivitystään.
Yöllä Antero Laukkanen kirjoitti seuraavan päivitystekstin:
– No niin, kuten arvata saattaa, niin tästä päivän matkailukuvasta tuli juuri sellainen kirkollinen aamunavaus, joka kertoo sen, miten vaikeaa keskusteleminen on. Minua harmitti, kun saan matkustaa vain turistiluokassa ja kirkonmiehet jossain muussa paremmassa luokassa. Olen siis aidosti kateellinen. Arkkipiispalla on oikeus lentää vaikka koneen katolla jos haluaa ja minulla on oikeus olla kateellinen. Ja kaikki voivat olla tästä jotain mieltä vapaasti. Happy end – onnellinen loppu. Huomenna taas jotain uutta.
Tätäkään Laukkasen Facebook-päivitystekstiä ei enää löydy.
Antero Laukkasen Facebook-feedissä on sen sijaan hänen tiistaiaamuna Romaniassa kirjoittamansa teksti:
– Huomenta Suomi. Tänään on tulossa mielenkiintoinen päivä. Tutustumme Romanian oikeuslaitokseen, tapaamme ministereitä ja korkeimman oikeuden edustajia. Huomenna on vuorossa vankiloihin tutustumista.