Kansanedustaja parahtaa: Miettikää nyt yhteiskuntasopimusta, hyvät ystävät

Harri Jaskari ihmettelee, miksi yhteiskuntasopimusneuvotteluissa ei keskitytty enempää uusien työpaikkojen luomiseen.

Kokoomuksen kansanedustaja Harri Jaskarin mukaan Suomi ei kykene irrottautumaan riittävästi nykyisistä poteroista. Hänen mukaansa suomalaiset eivät kykene nopeisiin tekoihin.

– Miettikää nyt, hyvät ystävät, meidän yhteiskuntaneuvotteluja! Kukaan varsinaisista neuvottelijoista ei oikein noussut ”kummastelijoiden” joukkoon kysyen aidosti Suomen tulevaisuuden kannalta oleellista kysymystä: miten saamme nopeasti luotua yli 100 000 uutta yksityisrahoitteisen sektorin työpaikkaa ja pudotettua työttömyyden Saksan tasolle, Jaskari kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kummastelen, miksi ei analysoitu sitä, missä työpaikat omaan kotimaahamme syntyvät nopeimmin? Tällä hetkellä ne syntyvät pienemmissä yrityksissä, joilla on halu kasvaa. Mutta ei ole uskallusta. Ja uskalluksen puute syntyy siitä, että työpaikoilla asioista sopiminen on meillä tehty niin vaikeaksi.

Jaskari muistuttaa että yhteiskuntasopimuksen on arvioitu vahvistavan julkista taloutta 600 miljoonalla eurolla. Tavoite oli 2 miljardia euroa. Nyt oppositio vaatii vastineeksi 1 miljardin veronalennukset.

– Sehän merkitsee valtiolle 400 miljoonaa lisävelkaa nykyisen yli 5 miljardin vuotuisen velanoton päälle.

Jaskarin mukaan tämän seurauksena Suomi on pakotettu julkisiin lisäleikkauksiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Eikös tässä tapauksessa kummastelijoiden joukkoon pitäisi liittyä vahva opiskelijajoukko tai eläkkeensä jo ansainneet eläkeläiset? Nyt heidän pitäisi olla barrikadeilla ja vaatia Suomeen sellaisia työmarkkinoita, jotka luovat työtä. 100 000 uuden työpaikan seurauksena meillä olisi taas varaa panostaa opetukseen ja tutkimukseen, samoin eläkerahastojen kertymä paranisi.

Jaskari kertoo kummastelevansa myös Suomen Elintarviketyöläisten liiton puheenjohtaja Veli-Matti Kuntosen perusteluja hänen ilmoitettuaan, että he jäävät pois yhteiskuntasopimuksesta.

– Kuntosen mukaan vuosittaisen työajan pidentäminen keskimäärin 24 tunnilla tulee väistämättä lisäämään työttömyyttä. Tämän logiikan mukaan minun pitää suositella, että vähennämme kaikki työtekoa radikaalisti. Seurauksena on nopeasti täystyöllisyys. Vai kummastelinko väärin?

Mainos