Aiemmin kansanedustaja Kalliorinne on saavuttanut samoissa kisoissa
Kalliorinteen mukaan voitto oli mieluisa ja pienoinen yllätys. Valmistautuminen kisoihin on tapahtunut hänen mukaan perhepiirissä perunoita kuorimalla ja ruokaa laittamalla.
– Täytyy sanoa, että voittoon vaadittu perusoppi ja tekninen osaaminen on saatu lapsuudessa, sillä työläiskodissa perunat olivat lähes jokapäiväistä arkiruokaa.
Kalliorinne ei osaa vielä arvioida voiton merkitystä tulevaisuuden suunnitelmiinsa.
– Täytyy kuitenkin sanoa, että aion edelleen pyrkiä eduskuntaan ensi kevään vaaleissa, mutta kukapa tietää josko osallistuisimme lajin mahdollisiin MM-kisoihin jos sellaiset joskus järjestetään.