Kansanedustaja lähti ultramaratonille

Juoksumatkaa kertyi yhteensä 124 kilometriä.
Henrik Vuornoksen mukaan idea sai alkunsa päähänpistosta. HENRIK VUORNOKSEN FACEBOOK
Henrik Vuornoksen mukaan idea sai alkunsa päähänpistosta. HENRIK VUORNOKSEN FACEBOOK

Kansanedustaja Henrik Vuornos (kok.) on osallistunut ultramaratonille. Hän kertoo asiasta julkisessa Facebook-kirjoituksessaan.

– Syksyllä yhtenä yönä tuli päähänpisto, että pitäisiköhän sitä juosta ultramaraton. Yli puoli vuotta myöhemmin täällä ollaan, lähtöviivalla Malaucénessa, Etelä-Ranskassa. Grand Raid Ventoux by UTMB, Vuornos kirjoittaa.

Vuornoksella oli edessä 124 kilometriä ja yli 6 500 nousumetriä.

– Treenattukin on, mutta vähän hirvittää. Samalla lähtöviivalla useita Euroopan kovimpia ultrajuoksijoita ja yksi toinen suomalainenkin.

Näihin karkeloihin on Vuornoksen mukaan yleensä toiminut kaksi opetusta:

– Se on vain päästä kiinni ja ihminen jaksaa vielä uskomattoman paljon sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran tuntuu, että ei jaksa.

Second hand -löytö olikin osa amerikkalaista urheiluhistoriaa.
Mainos